Isältä pojalle
21. joulukuuta 2009Ensimmäinen puraisu on aina terävin.
Tiedätkö sen kivun, jonka ensimmäistä kertaa talvenalkajaisiksi jalkaan vedetyt luistimet aiehuttavat? Muistatko sen kipristelyn, kun ulkojäällä jäätyneet varpaat sulavat hiljalleen? Tiedäthän sen fiiliksen, kun luistimesi puraisevat ensimmäiset viillot koskemattomaan pakkasjäähän?
Ehkä muistat sen pienen ihmisen kiukun, jonka luistelemaan opettelemisen vaikeus aiheuttaa. Ja sen riemun, jonka ratkaiseva oivallus tässä asiassa synnyttää.
Ellet muista, etkä tiedä, mene ulkojäällä. Nyt ihanjustpian, Suomessa on talvi parhaimmillaan. Itse välitin kulttuuriperintöä viemällä pikkukarhun ensimmäistä kertaa jääelementin pariin. Sitä ei tarvinnut katua, vaikka omalla kohdalla edellisten luistelureissujen muistot ovatkin kipeitä.
Siellä tuulisen kentän laidalla räkää poskelta pyyhkiessä tavoittaa helposti jotain olennaista - elämästä, olemisesta, jääurheilusta.
* * * * *
Tässä lähetyksessä suosittelemme vielä kaikkia lukemaan uuden arkirupeaman aluksi sanasen työn hyväksikäytöstä (Juho Tunkelon vinkkaamana).
Sitä passaa aina välillä miettiä, mikä saa aamulla nousemaan sängystä ylös. Yleisesti ottaen olen yhä vahvemmin taipuvainen ajattelemaan, että kannattaa enimmäkseen tehdä vain nautinnollisia (jollain tasolla) hommia. Kaikki muu on yleensä sitä samaa kuin marraskuinen liigaottelu - hirveää kuraa.
Matti
21.12.2009 kello 10.14Blogissa vuoden aikana julkaistu Viikon kuvia, mutta tämä kuva kyllä hakkaa ne kaikki ja on Vuoden kuva.
Hetkiä, hienoja hetkiä :-)
R
21.12.2009 kello 13.22Tähän sarjaan kuuluu (meidän perheessämme) perinteisesti se kuva, jossa Mini Me seisoo lumihangessa kiukkuisena kun putki ei kulkenut. :)
Hauska katsella kun karhut temmeltävät. Mahtavaa.
Sami Hurme
21.12.2009 kello 14.55Samaa mieltä. Ehdottomasti Vuoden Kuva!
Seuraavaksi vielä lapa jäähän, niin sitten voidaan odotella nimeä lehteen.
Sasha
21.12.2009 kello 14.58Kuva on intensiivinen, kuva on kaunis. Se on vuoden kuva.
Joulun taikaa - Lätkässä - MTV3.fi - Urheilu - Blogit
21.12.2009 kello 15.34[…] Emmekä me tietenkään ole yksin. Kenttä on täynnä pikkupoikia ja -tyttöjä jotka juoksevat luistimet jalassa, etukenossa. Joka paikassa kiristetään nyt putket, Turussakin, kuten Karhuherra kertoo ja näyttää. […]
Jamppa
21.12.2009 kello 18.41Hieno tuokiokuva! Kuvassa on isä-poikahetki jota on pienen ja vähän suuremman ihmisen elämässä vain kerran. Kiitos kuvasta!
Vili Pesu
22.12.2009 kello 0.10Me kävimme Vernerin (3) kanssa ekaa kertaa jäillä sunnuntaina. Tomas (5) oli myös mukana tottuneempana kuvionveistäjänä. Tuossa teidän kuvassa on samat vedot kuin meidän Vernerin setissä.
Kävin tänään syömässä Ässien fanin kera - saanen sen anteeksi. Pöydällä oli Iltalehti.
Oli huvittavaa todeta, että itsensä alussa varsin epävarmaksi tunteneen 3-veen taivallus näytti samanlaiselta kuin arvaa kuus kertaa kenen, hei. Onneksi piltin pöksyt sentään pysyivät housuissa, kun mittari näytti yli siellä koulun kentän jäällä yli - 15 astetta.
Karhuherra
22.12.2009 kello 0.17Kerrottakoon vielä se, että kuvan on ottanut Karhurouva. Valtava peukku siis sinne suuntaan.
Vililtä kyllä melko puhutteleva analogia, vetää hiljaiseksi tuollainen. Turha koittaa, Jortshu voittaa, tai jotain…
J.Lahtonen
22.12.2009 kello 16.12Ensiaskeleet jäällä samalla tavalla isän kanssa, ensimmäiset mutta eivät suinkaan viimeiset kaatumiset, jaloissa kiristävät (mutta liian isot) luistimet, pakkasen purema poskissa ja raajoissa. Ah, nuo menneet ajat ja lapsuuden kokemukset…
…kuinka niitä kammosinkaan. Eipä tullut liikunnallisesti monilahjakkaan isän (jääkiekon divaria Turussa, jalkapallon “puulaakitason” Suomen mestaruus jne jne jne) pojasta kuin penkkiurheilija ja satunnainen pöytätenniksen lätkijä.
Pakollinen koululiikunta talvisin: luistelua -20 asteen pakkasessa kaksi tuntia jäädytettyä Pansion koulun kenttää ympäri ja ympäri, opettajan istuessa kuuma kahvikuppi kädessä huoltaja “Kalen” kopissa ja katsoessa ikkunan takaa, miten eka- ja tokaluokkalaiset jaksavat rinkiä painaa.
Koulun jääkiekkoa: jossa opettajan mielestä isompien poikien sopi hyvin taklailla pienempiä heiveröitä vaikka mitään suojavarusteita ei käytetty. Kyllä elämä opettaa, että isot vievät aina pienempiään ja ruhjeet paranevat aikanaan, samalla kun kympin oppilaat (joista suurimmasta osasta ei koskaan tullut mitään millään sarjatasolla) ottivat asiakseen huutaa huonommilleen pää punaisena, jos ei tuikitärkeää jokatuntista matsia voitettu.
Jortsu-henkinen pedagoginen kannustus opettajilta: onnistuneita suorituksia ei noteerattu, tsemppausta ei palkittu, joka virheestä huudettiin ja moitittiin - ja vaikka mitä teki ja kunnostautui, niin kerran seiska, aina seiska numeroksi, ellei sitten välillä kutosta vaihtelun vuoksi.
Kyllä tuo ensiluistelu-kuva toi valitettavasti suorastaan traumaattisia muistoja pintaan. Se ei toki ole Bear Godin tai Bear God juniorin vika, päinvastoin. Kaikestä tästä huolimatta juuri jääkiekko (tai sen seuraaminen) on suosikkilajini, vaikka siihen liittyvät monet kaikkein paskimmista koululiikuntamuistoista. Nuori Suomi -hanketta ja “Kaikki pelaa” -hankkeita on varmaan syystäkin haukuttu kapean huippueliitin näkökulmasta, mutta sellaisilla olisi ollut käyttöä 80-luvun keski- ja loppuvaiheilla kouluissa.
Tai ainakin liikunnanopettajalle, jonka intohimona olisi ollut muu kuin ryyppääminen myös työajalla, pornolehtien säilyttäminen työpöytänsä laatikossaan (no, olihan hän kaikesta huolimatta myös biologian opettaja, kaipa Jallut olivat oppimateriaalia), oppilaiden kusetus rahallisesti luokkaretkirahastoa luovasti soveltaen ja mahdollisimman vähällä pääseminen wannabe-lätkäjätkiä ja muka-futistähtiä suosien.
Karhuherra
22.12.2009 kello 16.23J.L., se ei varmaankaan lämmitä yhtään tietää, että samanlaisia tapauksia on Suomi täynnä. Suomalaisten fyysisen hyvinvoinnin suurimpia haasteita lieneekin se, miten saada peruskoulusysteemimme aiheuttamia henkisiä vaurioita ja asenteita korjattua aikuisella iällä (jolloin sillä yksilön liikkumisella olisi oikeasti jotain merkitystä).
Mutta ehkä sinunkin pitäisi koittaa. Putket jalkaan ja Kupittaan madolle, tai isojen areenoiden yleisöluisteluihin testaamaan, miltä siellä kirkkaissa valoissa patsastelu tuntuu (näkökulma halliin on muuten hämmästyttävän erilainen). Tai viimeistään sitten jonkun pienen ihmisen kera.
J.Lahtonen
22.12.2009 kello 18.47Ei tuo luistelunkaan kokeilu välttämättä toivoton ajatus ole, koululiikunnan jälkeen on mahdollista saada jonkinlaista liikunnan iloa ja halua. Löysin minä kuntouimisenkin (ainakin ajoittaisesti), ei siinä mennyt kuin 10-11 vuotta peruskoulun päättymisestä niin pahimmat traumat (mm. kaksi läheltä-piti-hukkumiskokemusta “uimaopetuksen” aikana, joka perustui uimataidottoman ekaluokkalaisen konkreettiseen heittämiseen keskelle syvää päätä ja sitten tukasta kiskomiseen ylös, kun altaan pohja kutsui, vettä vedettiin jo henkeen ja silmissä musteni) olivat jo taittuneet sen verran, että tajusin uimisen olevan paitsi helpompaa kuin muistin, myös kohtalaisen hauskaakin. Sukeltamisesta en kyllä edelleenkään piittaa.
Kenties luistelukin vielä jonain päivänä lähtee. Lupaan ainakin mahdollisen pienen ihmisen viedä luistelemaan, jos sellainen joskus jäällevietäväksi siunaantuu (hankintaprosessissa auttaisi kyllä uusi puolisokokelaskin, tyhjä vakanssi on ollut jonkun aikaa avoinna haettavaksi).