Saalistus
23. marraskuuta 2009Kissa on petoeläin.
Edellisen raapustuksen hengessä todettakoon, että joskus pitää, ja saa, vetää vähän kotiopäin. Muutaman viime päivän kuvasato Jatkoajassa on ollut kattavaa ja antoisaa. Moni ansaitsisi huomiota enemmän kuin saa, mutta Viikon Kuvankin voi valita vain kerran viikossa (kuvatoimituksen omaa blogia odotellessa).
Kaikenlaista olisi tarjolla, mutta käännän katseeni kotikulmille, keskiviikon TuTo-Sport -otteluun. En pelin, joukkueiden tai paikan, vaan parin nyanssin vuoksi. Tutolan tunnelmia taltioi Jaakko Stenroos. Kas näin.

Kissa ei puolusta, Kissa saalistaa.
Tässä kuvassa riittää ainakin ilmettä. Maalivahtia voi kuvata monella tapaa, mutta tämä ei taida olla niitä yleisimpiä. Vai milloin olette viimeksi nähneet sanomalehdessä kuvan maalivahdista, joka ei joko A) ole tekemässä näyttävää/tärkeää torjuntaa tai B) ole rähmällään jäässä lyötynä kun se torjunta on jäänyt tekemättä…
Ja milloinkohan viimeksi joku on uskaltanut vetää näin tiiviin tilannekuvan sanomalehden urheilusivulle oikein isolla?
Periaatteessa kyseessä on melko tavanomainen ruuhkakuva, mutta siihen on latautunut paljon merkityksiä ja jälleen rakastamaani syvyyttä. TuTo-vahti Tommi Virtanen on kuvassa yksi muiden joukossa, mutta kuitenkin sen keskipisteenä kiekkoa vaanimassa. Kuvan keskiöön tarkennetun torjujan ympärillä riittää syvyyttä niin selän takana kuin etualallakin. Toimii.
Virtasen keskittyneen katseen ja Sport-hyökkääjän hengitysharjoituksen ohella kuvassa on vielä eräs puhutteleva elementti. Tovereissa viimeisiä palveluksiaan suomalaiselle kiekkoilulle luutiva Kimmo Eronen tunnetaan yleisesti tasaisen lauhkeana ja tasavarmana peruspakkina. Mutta mitäs tässä kuvassa tapahtuu?
Eronen on jostain saanut lempinimen “Kissa” ja tässä lienee syy sille. Vanha viidakon sananlasku Turun jäähalleissa kertoo, että “Kissa ei puolusta, Kissa saalistaa”. Kuvan staattisuudessa on hieno jännite: Sportin pelaaja luulee voivansa muina miehinä tehdä maskia pömpelin edessä, mutta todellisuus on toinen. Katsoja pääsee kuin luontodokumentin yleisöksi. Näyttää siltä kuin pahaa-aavistamaton lakeuksien vaeltaja olisi juuri näillä hetkillä joutumassa saalistavan pedon kouriin.
Jaskan muita kuvia on taas kerran tarjolla kuvakoosteessa.
Vähemmän kauniiksi lopuksi haluan jakaa lisäksi kunniamaininnan Tomi Hännisen kuvataideteokselle Helenius was here. Sekin puhuttelee monella tasolla.
Ja kuvajournalismikatsauksessamme kerromme lisäksi vielä, että Nordic Football Newsin Egan on koostanut kotimaan futiskaudesta kolmiosaisen kuvakertomuksen, josta viimeisin tässä.










finnjävle
23.11.2009 kello 12.14HPK:lla tänään tiedotustilaisuus iltapäivällä. Aiheesta ei tietoa.
JaskaS
23.11.2009 kello 21.35“Ja milloinkohan viimeksi joku on uskaltanut vetää näin tiiviin tilannekuvan sanomalehden urheilusivulle oikein isolla?”
Länsi-Savo syyskuussa… mutta siihen on tietty syynsä ;)
http://www.lansi-savo.fi/scripts/edoris/edoris.dll?tem=lsearchart&search_iddoc=9543675
Sami Hurme
23.11.2009 kello 22.33Kukakohan kissa Erosen (TuTon) housuissa mainostaa?
Onkohan se tuo Nimet.net, johon housuissa oleva osoite (www.nen.fi) johtaa?
Jos se ei ole kyseinen puulaaki tuo on hyvä esimerkki huonosta asustemainoksesta. Ei sen koomin seura kuin mainostajakaan ole miettinyt hetkeäkään, että näkyykö osoitteeni paidan helman alta, koskaan.
finnjävle
24.11.2009 kello 7.37Eronen vaan tepsiin ,jos Bergkin joutuu sairauslomalle?
finnjävle
24.11.2009 kello 15.14Timrå kiinnostunut ässien Piroksesta. Näin kirjoittelee Hockeyexpressen
Sipe
24.11.2009 kello 15.36Toivottavasti Erosella on hlökohtaiset vakuutukset kunnossa, sillä Tepsin maksamalla korvauksella/peli ei paljon riskejä kannattaisi ottaa;)
finnjävle
24.11.2009 kello 23.06Hurmeen Sami kirjoittelee outoja. Tepsi myymässä ruissalon huvilan pois.
Sami Hurme
24.11.2009 kello 23.33Niin joku tuonne blogini seinälle spreijasi. Odotellaan aamua…