Good goalie, bad goalie

10. marraskuuta 2009

Läski-Salonen maaliin!

Tietystä joukkueesta kiinnostuneen lätkäväen tavanomaisimpia puheenaiheita on maalivahtivalintojen pähkäily. Kumpi niistä räpeltäjistä pitäisi päästää maaliin, kannattaisiko kakkosveskarille antaa näytön paikka nyt vai kahden kuukauden päästä? Totuus on aina leiristä toiseen vankkumaton, sillä maalivahtipeli on kuin lasten kasvatus - monikaan ei sitä osaa kunnolla, muttä varmaa tietoa asiasta riittää useimmille.

Ja sitten maalivahdin vaihtuessa tai vaihduttua valmentaja toteaa useimmiten, että “Mikko Molari on näyttänyt treeneissä tosi valmiilta pelaamiseen”. Niin aina.

Kotokulmilla voidaan viljellä tällaisia velttoja heittoja, mutta toista se on Montrealissa, jossa jokavuotinen goalie controversy kolkuttaa taas (nyt vasta) jäähallin ovella. Canadiensilla on kaksi tasaisen epätasaista torjujaa, Jaroslav Halak ja Carey “Jesus” Price. Valmentaja (eikä joukkue?) ei osaa luottaa kumpaankaan, fanit vänkäävät kuin lapset hiekkalaatikolla ja toisen pelaajan agentti huutelee älyttömyyksiä internetissä.

Mitä tehdä? Perstuntuman sijaan tarvitaan tietysti vähän perusteellisempaa analyysia.

Eyes on the Prizen Chris Boyle tekee suht selvää jälkeä, luulisin. Itse en kyllä vieläkään tiedä, kumpaa veskaria pitäisi peluuttaa… en jaksanut ihan jokaista videotodistetta kahlata läpi. Erityisen puhuttelevia ovat sektorikohtaiset torjuntaprosentit ja päästettyjen maalien laadun arviointi. Jäätävää omistautumista.

SM-liigassakin muuten tehdään sektorikohtaisia laukaisukarttoja, pitäisiköhän tilastomiehet laittaa tekemään jotain muutakin kuin piirtämään numeroita ja rukseja paperille? Ai ei onnistu vai?

Montrealin tapauksessa Jaro Halak on pelannut hetkittäin varsin mainiosti ja sen lisäksi hänellä on maailmanluokan agentti, joka huolehtii asiakkaansa eduista mallikkaasti. Siinä sivussa Allan Walsh ehti viikonloppuna osoittaa, millainen merkitys Twitterin tapaisella viestintävälineellä nykyisin on.

Jotkut asiat kannattaa ehkä jättää sanomatta, vaikka sanominen onkin niin helppoa 140 merkin roiskaisuissa. Samaa miettii ehkä Denver Postin Adrian Dater, jonka twitteröinnin mukaan Denveristä vierasvoiton hakenut Edmonton on “dog team”. Milloin Suomessa on luvassa ensimmäinen vastaava Twitter-sota? Kenties sitten kun joku muukin alkaa lukea meikän rykäisyjä.

bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark

4 kommenttia

  1. Hiitelä

    Ja onneksi sen yhden turkulaisen valmentajan mielestä vika on aina maalivahdeissa. Ellei se ole tuomareissa, Kummolassa tai naisissa.

  2. Karhuherra

    Noh, Hipsu. Ei se aina ole veskarin vika, luetaan sitä kirjaa tarkemmin. Oliko muuta olennaista?

  3. Sami Hurme

    Twitter on ihan loistava uutistenhakuväline. Voi kun ehtisi kaikkien seuraamieni osoitteiden uutiset lukemaan…

    @Karhuherralta tulee välillä #hullunhauskaa uutispätkää…

  4. Z-hän elää

    Maalivahdit ovat siitä(kin:) mielenkiintoisia hiippareita, että tietyn tason jälkeen kaivataan huomattavasti enemmän vain häneen/heihin keskittyvään ihmistä (=henkilökohtaista psykoterapeuttia) kuin teknistä valmentajaa - tosin vaikeuksien keskellä nämä käyvät käsi kädessä, ihan siellä huipputasollakin. Asiaan kuuluu, että mv-tyypit voidaan henkisesti jakaa karkeasti kahteen luokkaan: toinen elää täysin omassa hiljaisessa maailmassaan ja toinen kuljettaa egoaan muun jengin takana bussilla;).
    Vakavammin: junnutasolla (D-iästä ylöspäin) tai muuten vaan kehitysvaiheessa erillinen mv-valmennus on sitten jo iso perusedellytys, että hommasta voi tulla ilman suurempaa säätöä mitään. Mutta liigatasolla, maajoukkue- ja NHL-touhusta puhumattakaan, joku laukaisukartta on pisara meressä. Paitsi silloin, kun ei muuten mene jakeluun, että kato nyt, tästä ne maalit sulle aina menee. Ja sen näyttäjän pitää sitten olla toinen (ex)maalivahti=se mv-koutsi, että menee oikealla tavalla jakeluun:).

Kommentoi