Sauna lämpiämään
30. maaliskuuta 2008Niinhän siinä sitten kävi, että kun oikein kovin odotettiin, ensimmäinen Mestis-finaali oli torstaina pelillisesti melko lattea. Jänskätys taisi viedä voiton pelaajistakin. Lopulta kiihkeintä matsin tiimoilta olikin jälkipeli, kun Kulttuuripääkaupungissa kyläillyt Kiekkoanalyytikko Hiitelä roiskaisi virtuaalihaupitsilla täyslaidallisen kuraa.
Itse jutusta voi olla monta mieltä, mutta intohimoisen kiekkokansan palaute aiheen tiimoilta on ollut parasta tilannekomediaa aikoihin.
Lauantaina Kajaanissa näytti pelikin jo paremmalta. Kumpikin jengi pelasi jo ajoittain mallikasta lätkää. TuTolle se riitti, Hokille ei. Koska Hipsu oli estynyt analysoimaan tilannetta, meikäläinen paikkasi. Olennaiset on sanottu täällä, joten en suotta toista itseäni.
Kutkuttavan jännittävä tilanne on tiistaina käsillä. Maanantaina joku käy vaivihkaa ujuttamassa lastin skumppaa jäähtymään Kupittaan kahvion kylmäkaappeihin, mestaruussaunassa täytellään löylykiuluja ja paikka mestaruusjuhlille on jo kaiketi varattu (terveisiä vaan Repeleille)… mutta yksi hokimatsi pitäisi sitä ennen voittaa. Jokohan tiistaina nähdään se, että Toverit rynnivät Manowarin (!) siivittäminä alusta alkaen Blitzkrieg-tyyppisiä rintamahyökkäyksiä?
Yllättävän mukavalta tuntuu vanhasta kyynikostakin, kun pääsee Kupittaalle katsomaan turkulaisen jengin mestaruuden tavoittelua. Kyllä näitä useamminkin katselisi, vaikka jossain toisessakin hallissa.










Markku Jokisipilä
30.03.2008 kello 1.48Hiitelän hiusneuvonta vain osoittaa, että häneltä on mennyt täysin ohi instituution nimeltä Kai Suikkanen syvin olemus. Se on kuitenkin sivuseikka. En tarjoa pikkuveljeyttä, varsinkaan TuTolle TPS:n, mutta mielestäni tuossa kotikutoisuus- ja kyläjoukkuejutussa oli jotain pohtimisenkin arvoista. Ainakin itselläni Kupittaan meininki on toiminut hyvänä vastapainona sille triplamestaruuden turvottamalle porvarillis-turkulaiselle röyhkeälle omahyväisyydelle, jota TPS pahimmillaan edustaa, tai sen vastenmielisimmät kannattajat mieltävät sen edustavan. Tai kenties pikemminkin edusti, mutta samapa tuo. TuTo pelaa iloista hokia ja fanikulttuurista uupuu kaikki viljasiilon besserwissermäisyys, in my opinion.
Blitzkrieg btw oli salamasotaa, rintamahyökkäykset enemmänkin puna-armeijan pelikirjasta. Totta kai sen tiesitkin, kielikuva vaan oli liian herkullinen historialliselle akkuratismille altistettavaksi.
Death to false metal! Tiistaihin!
Jari Nikkola
30.03.2008 kello 1.54Samalla laillahan TuTon office on leimallisesti demariporukka siinä missä Ruissalon kansitakit ovat wanhoja kunnon riistäjäporvareita. Raikkaudesta välttämättä tietoakaan.
Joku saattaa jopa suhtautua näihin määreisiin vakavasti jossain - mainitsinko jo ismeistä puhuvat Repelsit? Kentän tasolla poliittisia rajoja ei (enää) onneksi ole.
Kultaa tulee tiistaina. Mistä löytyisi lahtari-Jortikan vanha kultalameetakki prole-Ismolle pikaiseen käyttöön?
Karhuherra
30.03.2008 kello 2.48Markku, se on kato tätä nykymoderni pelikirjajääkiekkoilua, että otetaan parhaat vaikutteet eri koulukunnilta. Se on kiistaton tosiasia, että kun yhdistetään rintaman laajuus ja salamasodan tempo, saavutetaan optimaalinen - joko täysorganisoitu tai puoliorganisoitu - flow ja sen avullaan saavutetaan momentum, joka pitää sitten vain pystyä kapitalisoimaan vähintään ohjesäännön mukaiseksi jatkokarvaukseksi. Wanhan kansan suosimaa Raatteentie-taktiikkaa ei enää suosita kuin Kummelissa ja Kupittaan pressiparvella.
Kotikutoisuudesta olen jokseenkin samaa mieltä. Toverit saisi olla juurilleen uskollisempi, siinä identiteetti-kritiikissä Hipsullakin oli pointtinsa. Parhaimmillaan käsin kosketeltavaa intiimiyttä ei kannattaisi etäännyttää minkäänlaisella markkinointipelikirjan paradigmalla.
Ja Jortshun kultatakkihan kaiketi löytyy edelleen Olkusta? En tosin ole käynyt tarkastamassa asiantilaa vuosiin. On nuo mestaruusjuhlatkin olleet hiukan vähissä.
Mies Mustissa
30.03.2008 kello 15.30Kyllä Hannu-sedän takki löytyy sieltä samasta vitriinistä kuin ennenkin. Tai löytyi ainakin jouluaattona vielä. Kukahan kävisi suorittamassa toverillisen ryöstöretken?
Jari Nikkola
30.03.2008 kello 19.07Perhana, Jorten rotsi on siis Olkussa? Entä kengät? No hoh hoh hoo vaan.
Vakavammin ottaen hieno homma, että pelit ovat katkolla tiistaina. TuTon uusi lahkolaisimago hiukan huvittaa taustoilla mutta kai he helposti jymäytettävinä hölmöinä tietävät mitä tekevät.