Me ei olla sankareita kaikki.

Oi Jere, olen miettinyt sinua paljon sen jälkeen kun olin lukenut tilintekosi lehdestä ja kohtasimme tiistai-iltana. Olit juuri tullut töistä kaukalosta, hikisenä ja nenä verillä. Silti niin itseesi tyytyväisenä. Kuin pikkupoika, jolla on kepulikonstein hankittu pussillinen irtokarkkeja.

Meissä on paljon samaa, ollaan samanikäisiä ja molemmat lapsiperheen isiä. Ollaan ehkä pelattu joskus Ö-junnuissa vastakkain - löin luultavasti sinua(kin) Koodin vastaisesti mailalla pohkeille, jos taklasit jo silloin poikkeuksellisen kovaa. Myös hiusten ja parran pituuskasvun keskinäinen suhde yhdistää meitä, melkein kuin kaksi marjaa siis.

Miettimään jäin siksi, että olit toisenlainen kuin se Jere, jonka muualla mediassa olen tavannut. Olen miettinyt samaa aina niinä muutamina kertoina, kun tiemme ovat kohdanneet siinä pukukoppikäytävällä. Oletko sinä aina eri mies, kun olet saanut olla omiesi parissa, kaukalossa lätkän jumalia palvelemassa? Mikä saa kasvosi loistamaan?

Olen aina halunnut ajatella, että kaikki se suustasi valuva tylyys on ainakin osittain kovaan kuoreen liimattua koristetta. Roolin takana sympaattisinta Julkkis-Jeressä on aina ollut se vaikutelma vähän eksyksissä olevasta pojasta. Oikeasti taidat olla - aina koneen käydessä puhtaalla polttoaineella - sellainen nallemainen isukki. Tai sitten minä en vain ymmärrä.

Miksi ymmärtäisinkään, meissä on niin paljon erilaistakin. Meikäläinen ei koskaan osannut hengata väärässä seurassa, koska piti mennä ajoissa kotiin. En toisaalta koskaan ollut niin lahjakas urheilija, että olisin pärjännyt jäällä myrkytystilassa, sitäkin testasin. Itse asiassa en ehkä ollut lahjakas alkuunkaan.

Vaan voiko juuri kukaan muutenkaan ymmärtää Jereä (onko edes tarvetta)?

Jere Karalahti on erilainen, ei enää nuori, mutta erilainen. Poikkeuksellinen päästään ja poikkeuksellinen urheilijana. Jere osaa Pelata - nimenomaan isolla P:llä. Se on harvinaista, siksi sitä on vaikeaa ymmärtää. Ja ehkä se on Jeren poikamaisen virneen ja urapoliittisen sietokyvyn salaisuus. Onko Jere liian äkkiä isoksi kasvanut pikkupoika, joka ainiaan syttyy silloin, kun on pakko heittäytyä pelin ytimeen. Sekin on voimakas addiktio.

* * * * *

Kiehtovinta kaikessa urheilussa ovat juuri erilaiset nuoret. Isoksi kasvaneet tai keskenkasvuiset koltiaiset, jotka edustavat jotain poikkeuksellista - sitä mitä keskimääräinen kilpakumppani, katsoja tai tuomari ei koskaan ihan pysty käsittämään, saati itse olemaan. Toinenkin tällainen tapaus on mietityttänyt viime päivinä. Ehkä olette hänestä kuulleetkin, jos suomalainen jalkapallo näkyy tutkallanne.

Riskibisneksen alkeet.

Tämä Roope on erityislaatuinen poika, ainakin kilpaurheilun saralla. Hänellä on nimittäin maalintekijän sielu. Siis kyky pyrkiä röyhkeästi, täydellisen itsekkäästi ja keinoja kaihtamatta täydellisimpään vastustajan alistamiseen. Hänellä on maailmaa jalkapallonaan pitävän nuorukaisen katteeton (ei kerrota hänelle vielä) itseluottamus ja luonnevikaa hetkittäin muistuttava piittaamattomuus (pelin kannalta) epäolennaisia asioita kohtaan.

Ja tietysti juuri sopivasti tuittupäisyyttä, kunnioituksen puutetta ja sellaista paloa, joka ajaa pojan maalintekotilanteisiin. Maalintekijä on kentällä vain yhtä asiaa varten, oli sitten peli tai treenit. Puolustaa ja neppailla osaavat muutkin.

Sellaisia poikia ei kasva kaikkipelaa-joukkueissa. Tarkemmin ajatellen sellaisia poikia ei kasva suomalaisessa urheilussa juuri muutenkaan. Epäilen ensin mainitun ja jälkimmäisen havainnon liittyvän toisiinsa. Mutta sellaisia poikia tarvitaan. Siis jos me haluamme joskus voittaa sen ratkaisevan finaalin - tai jalkapallon tapauksessa haluamme joskus edes päästä pelaamaan niitä oikeasti tärkeitä pelejä.

Tästä Roopesta tulee mieleeni kesällä lukemani kirja Cantona - The Rebel Who Would Be King. Siinä aidossa jalkapallon Kuninkaassa oli aina jotain äärimmäisen kiehtovaa. Jotain sellaista arkijärjen yli korkealta ampuvaa.

“But I am crazy! I need to have crazy reactions to be happy - and even to be good on the pitch. You must have the strength to be crazy. Not there and then, when sincerity is paramoiunt, but afterwards, to claim one’s originality. Football doesn’t accept differences, that’s why it disappoints me. Players are too banal. They are playing machines, they’re not allowed to think for themselves.”
- Eric Cantona

On tietenkin täysin kohtuutonta ja tarpeetonta verrata 19-vuotiasta juniorilahjakkuutta kaikkien aikojen loisteliaimpaan, arroganteimpaan ja viihdyttävimpään pelaajaan. Poikasta, joka vielä hämmentyy joutuessaan julkisesti vastaamaan urotekojaan koskeviin kysymyksiin.

Mutta olen melko toiveikas sen suhteen, että jonain päivänä Roope Riski oivaltaa, ettei maalin jälkeen tarvitse juosta tuulettelemaan sivurajalle. Riittää, että tarkastaa kaulusten olevan kukkomaisesti pystyssä ja antaa maailman ihailla sinua alhaalta ylöspäin.

Sellaisia poikia me tarvitsemme kaukaloihin, kehiin ja nurmikoille. Juuri niitä erilaisia nuoria.

Jere Karalahti esiintyy Espoon Bluesin liigakiertueella 14 paikkakunnalla syksyn ja talven aikana. Roope Riskin voi nähdä vielä vaikkapa lauantaina Suomen cupin loppuottelussa, Ylen kakkoselta tai Töölön stadionilla elävänä.

Hyvin menee, mutta menkööt.

Vettä sataa enemmän kuin kukaan välittäisi, mutta uutiset ovat aurinkoisia. HC TPS teki keväällä päättyneellä tilikaudellaan voittoa 1,3 miljoonaa euroa. Sen voi sanoa olevan hyvä uutinen koko Suomen lätkäskenelle, vaikka Palloseura monella suunnalla perinteisesti närästääkin. Niitä rakkaita vihollisiakin tarvitaan verevissä voimissaan.

Lähes kaiken oleellisen kertoo se, että TPS:n tapauksessa “tulos käytetään edellisten tilikausien tappioiden kattamiseen”. Tulos on huima edellisten vuosien koomailun jälkeen, mutta niin sen pitää ollakin, kun kaikki taivaanmerkit olivat kohdallaan. Tiukka talous, riskeittä mutta järjellä koottu joukkue, tekojen synnyttämä kansanliike ja lopulta maksimaalinen urheilullinen menestys, joka poiki tilaisuuden maksimaaliseen taloudelliseen hyödyntämiseen.

Jos itse olisin Viljasiilon kalifi, lähettäisin tässä vaiheessa kiitoskortin Poriin Aki Uusikartanolle, joka teki kenties Palloseuran historian tärkeimmän maalin keväällä 2009. Maalin, joka ehkä pelasti seuran ja mahdollisti menestystarinan. AUK:n osuma viimeisen runkosarjapelin loppuminuuteilla takasi paikan säälipeleihin. TPS pudotti HIFK, kiusasi JYPiä, herätti kotiyleisönsä… ja loppu on nyt jo historiaa.

Paljon Palloseuraa isompi asia on se, että näitä hunajauutisia on viime aikoina kuulunut toistuvasti muualtakin. Äkkiseltään muistellen HIFK, KalPa ja JYP tiedottivat saman tilikauden olleen hyvinkin onnistunut taloudellisesti. Ässät, Kärpät ja Pelicanskin olivat edes taloudellisesti oikeilla raiteilla. Jokunen pulju teki varmasti turskaa ja osa ei tunnetusti toimi normaalin liiketalouden ehdoin, mutta SM-liigan kokonaistalous näyttäisi olleen useita miljoonia euroja plussalla viime kauden osalta.

Kaiken kriisipuheen ja ainaisen - tai ainakin ajoittaisen - kyynisyyden (tunnustan) lomassa näyttääkin hiljalleen siltä, että jotain täällä tehdään oikeinkin. Etenkin kun vertaa vaikka naapurissa jatkuvasti suht värikkäitä talousuutisia tuottavaan Veikkausliigaan. Tähdet karkaavat ja kotimaiset junnut ovat kehnoja, mutta Suomessa on sentään yksi laji ja sarja, jossa toimii ammattilaisuus muutoinkin kuin haaveissa tai nimellisesti.

Tämä on tietenkin vähintäänkin kohtuullista, kun lätkän saralla sitä taloudellista ammattimaisuutta on harjoiteltu yli kahden vuosikymmenen ajan. Liigassa on oppivia organisaatioita, vaikka aika moni on luokalleenkin jäänyt jossain välissä. Seuraava luonnollinen askel olisi kaiketi se, että tiukan taloudenpidon ja mielekkään liiketoiminnan hedelmät opittaisiin kanavoimaan säännöllisesti urheilulliseen osaamiseen. Tarjolla on nyt vaikkapa kahden viimeisen mestariryhmän osalta kaksi hieman erilaista esimerkkiä siitä, miten hommia on tehty järkevällä pohjalla, resursseja tuhlaamatta.

Ehkä jo lähivuosina voidaan unohtaa huoli huonoista tuotteista, liigan olemattomasta kiinnostavuudesta (faktaa vai fiktiota?) ja heikosta pelaajatuotannosta? Rahalla saa ja pelikirjalla pääsee.

Ennen kuin aivan riehaannutaan haluan kirjauttaa lievän varauksen erään keskeisen tulolähteen suhteen. En välttämättä löisi vetoa sen puolesta, että isoja rahoja SM-liigalle pulittava tv-yhtiö on pohjattomine säkkeineen maisemissa montaa vuotta. Tai ainakaan minä en vielä ole ymmärtänyt sen liiketoiminnan bisneslogiikkaa. Mutta se ei toki ole millään tapaa liigaseurojen vika, jos saavat tuollaista rahaa. Tässä kohtaa on sovellettava Take the money and run -prinsiippiä.

Valtakunnan johtava kiekkofirma on siis mitä ilmeisimmin menestyskuosissa. Seuraava passeli kehityssuunta 2010-luvulla voisikin sitten olla se, että liigan, sen useimpien osakkaiden ja siinä siivellä elelevän Jääkiekkoliiton ohella myös muu lätkäskene voisi hyvin. Tästä on turha tehdä mitään avoin vs. suljettu sarja -debattia, mutta jonkun intresseissä pitäisi olla muunkin Suomi-kiekkoilun pärjääminen. Tai siis kaikkien intresseissä sen pitäisi olla.

Toki se on tavallaan aika sympaattista, että niin moni liigaseura on noussut taloudelliseen kukoistukseen kiistatta juuri avoimen liigan aikana. Syy- ja seuraussuhteita en tämän heiton jälkeen pohdi, koska se ei ole tapana tämän saran argumentoinnissa.

Lähitulevaisuuden osalta suurin jänskätyksen kohde on se, miten pikkutakin napit auki räjäyttävä TPS:n taloudellinen tulos näkyy meidän nöyrien mediatyöläisten suuntaan. Kauden kotiavauksessa tarjolla oli kaffeen kanssa kanelikorppua. Tulisikohan moisesta ylenpalttisuudesta tapa?

Uudistuvaa kiekkokulttuuriperintöä.

Eräs SM-liigan historian vankimpia perinteitä on sinällään täysin peliin kuulumaton. Näinä aikoina tulee nimittäin kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun liigaotteluissa jaettiin ensimmäiset IS-tähdet kaukalon parhaille pelaajille. Palkitsemisen perinne on jatkunut katkeamattomana jokaisessa ottelussa siitä lähtien ja siitä on tullut minullekin toimittelijana osa ottelurutiinia.

Sen suuremmin naapurin tuotetta täällä mainostamatta todettakoon homman jatkuvan edelleen, vaan ei aivan ennallaan.

Jakamatonta kunniaa.

Kuvassa näkyvät klassiset, suomalaisen muotoilun kunniakkaita perinteitä edustavat akvaariotähdet jäävät nimittäin tänä iltana historiaan. Tai ovat jo jääneet. Turkuhallilla meikäläisenkin käteen lyödään nyt jaettavaksi oikeita kumilättyjä palkintopainatuksella.

Pelaajathan eivät design-tähtiä suuremmin keräilleet vaan useimmat niistä päätyivät katsomon reunalla roikkuvien pikkujunnujen käsiin. Ainakin se suuri järki uudistuksessa siis on, että kiekko on tenaville muoviläpyskää hyödyllisempi esine pihapeleissä.

Historiaakin tässä on tullut tehtyä, ainakin mikrohistoriaa. Koska kevään viimeisen finaalin jälkeisessä mestaruushumussa ei ilmeisesti konkreettisesti jaettua tähtiä pelaajille, jotka tuolloinkin toki valittiin, sivullekirjoittanut taitaa olla viimeinen IS:n edustaja, joka on jonkun kouraan lykännyt näitä taide-esineitä - yhtään mustien kumimöhkäleiden luontaista esteettisyyttä väheksymättä. Kolme tähteä taisi mennä voittomaalin tehneelle HPK:n Miikka Männiköllä.

Yllä olevassa otoksessa taas näkyy tähtisetti, joka oli varattu pelaamatta jäänyttä kuudetta finaaliottelua varten. Onneksi muistin korjata historiallisen jäämistön parempaan talteen Turkuhallin mestaruushumussa. Taitavat olla turhan painavia joulukuuseen ripustettaviksi, joten kenties lahjoitan ne Jääkiekkomuseolle myöhemmin - tai treidaan ne siihen isäni pelipaitaan, joka siellä kokoelmissa lojuu vaille esillepanoa.

* * * * *

Tässä lähetyksessä katsastamme vielä tulospörssiin. Vuoden Mediavalmentaja -kisassa lyötiin tiskiin kivikova kauden kärkitulos heti Mestiksen avauskierroksella. TuTon Petri Niukkanen osoitti, että suomalaisen mediavalmennuksen tila edelleen hyvä.

Pörssiin ropisi mukavasti ekstra- ja skenepisteitä monipuolisesta kirosanojen käytöstä, puhuttelevasta ajoituksesta ja täydellisestä oman osuuden ulkoistamisesta. Kritiikkiä saaneita pelaajia ei tavoitettu kommentoimaan TuTon bussin alta.

Uusi, erilainen lätkäkausi - toivottavasti.

Suomalaisen tietoyhteiskunnan tuorein lausuntoautomaatti, profeet… eikun professori Alf Rehn neuvoi bloggareita erottumaan. Ja koska haluan olla erilainen nuori, tottelen tietysti lapsuuden suosikkisarjani mukaan nimettyä miestä.

Ensimmäisenä käsketään antamaan oma mielipide. Tässä se tulee: minusta on suorastaan kutkuttavan jännittävää, että lätkäkausi alkaa. Mestistä, SM-liigaa, drop the puck!

Off-season on ollut vahva, mutta erilainen. Pitkään keväällä jatkuneen kauden jäljiltä olen seurannut poikkeuksellisen vähän harjoituspelejä, täältäkin olen toveittain luistanut (sori). Vaihdoin perinteisen kesätreenin kaikkien aikojen rokkikesään ja muiden asioiden räpeltämiseen. Ja jopas kannatti, nyt on latinki kohdallaan. Kutina on kerrassaan käsinkosketeltava.

Toiseksi Rehn kehottaa tarjoamaan kysymyksiä, ei vastauksia. Sehän passaa. Vastaukset voi lukea kaikista isoista kausiennakoista. Minä kysyn nyt teiltä: Mitä alkavalta kaudelta voi odottaa?

Poikkeava kauteen valmistautuminen on johtanut siihen, että tuntuma on vielä ihanasti hakusessa. Sellainen mukavan epämääräinen fiilis monesta joukkueesta, parista sarjasta ja ainakin yhdestä jääkiekkoliitosta. Sanokaapa joku viisaampi, tuleeko tästä mitään, vai joutuuko taas häpeämään.

Kolmanneksi on kuulemma syytä muuttaa sääntöjä. Olen siinä ehkä huono, sillä kaipaan vähän turvallisuutta elämääni. Mutta koska käynnistymässä on viides lätkäkausi Murinoiden merkeissä, tämän prosessin kulkua voisi ehkä vähän muuttaa. Sen sijaan, että minä pelkästään lätisen vastaan tulevista asioista ja ajatuksista, ja joku siellä bittiavaruuden laitamilla reagoi siihen, homma voisi toimia myös toisinpäin.

Eikö olisikin mukavaa tarjota täkyjä tai perehtymisen aiheita blogofiilille, kun kohtaa hallin kulmilla jonkun pureksimista vaativan aiheen? (taas kysymys, ei vastausta) Olkaa hyvät, ja inspiroikaa.

Mitä tulee jääkiekkoon ja sen sääntöihin, olisin täksikin kaudeksi halunnut vain yhden muutoksen eli edelleen erinomaisena innovaationa pitämäni curling-säännön.

Lopuksi professori Rehn kehottaa ärsyttämään lukijoita, mutta jätän sen nyt Hiitelän hommiksi.

Lätkä tulee, oletko valmis? Ellet ole, on syytä pikaisesti perehtyä Jatkiksen SM-liigan ennakkopakettiin ja Mestis-ennakkopakettiin.

Mestis alkaa tänään keskiviikkona. Myös TuTon uusi ykkösketju on valmiina toverillisessa rintamassa, kuten kuvasta näkyy.

Valmiina palvelukseen, silmin nähden innostuneena.

Käykää peleissä, iloitkaa ja ärsyyntykää. Tästä se taas lähtee.