Se on helppoa, kun sen osaa.

Oletteko koskaan tullut ajatelleeksi, miksi Suomessa ei keskitytä kunnolla kenttäpelaajien yksilötaitojen erikoisharjoitteluun? Meillä on erinomaisia kokemuksia maalivahtien omasta harjoittelusta, mutta jostain syystä juuri kenellekään ei ole tainnut juolahtaa mieleen ulottaa ajattelua vaikkapa puolustamiseen, luisteluun tai ennen kaikkea maalintekoon.

Pohjois-Amerikassa erilaiset luisteluklinikat ja kaikenmoiset erikoistreenauttajat ovat ymmärtääkseni melko arkipäiväisiä juttuja - tosin siellä äijät treenaavat muutenkin kesäisin jossain muualla kuin joukkueen kanssa pururadalla. Suomessa on liigaporukoissa haettu virikkeitä taitoluistelun ja pikaluistelun taitajien parista - jokohan kohta maahan saataisiin kovan luokan lätkäluisteluspesialisti? Muistaakseni näillä main on joskus pelaillut äijiä, jotka olivat aika hyviä siinä hommassa.

Sitten täällä on toisinaan nähty niitäkin jamppoja, jotka ovat osanneet tehdä maaleja keskimääräistä paremmin. Toisaalta suomalaisen kiekkoilun suurimpia ongelmia on se, että pelaajat eivät osaa A) laukoa B) tehdä maaleja. Miksi siis meillä ei ole liigaseuroissa maalintekovalmentajia (paitsi Lukossa joku niistä kahdeksasta koutsista ehkä opettaa sitäkin)?

Tiedän ainakin yhden miehen, jolla olisi annettavaa useimmille liigapelaajillekin. Nimittäin Kai Nurminen. Hän on tosin tajunnut tämän itsekin, ja alkanut tarjota laukomis- ja maalintekokoulutusta junioreille. Loistavaa yksityisyritteliäisyyttä, mutta myös hieno asia koko kiekkokulttuurin kannalta. Suosittelen parin treenisession ostamista myös TPS:n liigaryhmälle.

Kultaranne maalintekosektorilla.

Tenttasin “Kaitsua” aihepiiristä ja kävimme varsin mielenkiintoista keskustelua muun muassa siitä, mistä maalinteossa on kyse. Mitään rakettitiedettähän se ei ole. Nurminen oli sitä mieltä, että siinä on jotain synnynnäistä, ja vaikka kaikenlaista determinismiä vastustankin, siihen on helppoa yhtyä. Maalintekijät, kuten hyvät pelinrakentajatkin, näkevät asioita ja tilanteita eri tavalla kuin muut. Sitä voi opetella vain tiettyyn rajaan asti.

Toisaalta maalinteko on luonnekysymys. “Olennaista on halu, on oltava tahtoa siihen”, kuten Nurminen toteaa. Mutta lopulta se on myös tekniikkakysymys. Laukomaan oppii vain laukomalla. Paljon. Ja maalinteossa olennaista on myös riittävä keinojan valikoima ja kyky reagoida nopeissa tilanteissa. Sitä kykyä saa vain hankkiutumalla sellaisiin tilanteisiin, joissa ratkaisumalleja oppii.

“Jotkut ampuvat niin sanotusti kropalla, toiset taas pelkästään sopivalla mailalla. Ne, jotka ovat todella hyviä, osaavat yhdistää nämä kaksi asiaa.” Siinä se on tiivistettynä, kaiketi Nurmisenkin parin vuosikymmenen menestysresepti.

Lisää tarinaa luonnollisesti kaupunkilehdessä (pdf).

* * * * *

Parasta tänään. Piiiitkän odottamisen jälkeen Sanoman aikakauslehtiskenessä saatiin tuunattua blogialustat 2000-luvulle. Elämän pirstaleita nyt siis remontoidussa kuosissa, jutut tosin yhtä nihkeitä kuin ennenkin. Nyt kun vielä keksisi, mikäköhän mahtoi olla se kauan sitten laatimani päivitystunnari…

Jarmo on ottanut oikeuden omiin käsiinsä.

Tässähän ei liene kenellekään mitään uutta, mutta muistutettakoon jonon jatkona siitä, että SM-liigalla on aikamoinen ongelma niin sanotun kurinpidon kanssa. Isoimpana pulmana voisi pitää vaikkapa sitä, että lähes kaikki tuomioiden jakaminen sotii kansan oikeustajua vastaan - tosin silloin pitäisi unohtaa se seikka, että “kansan oikeustaju” on sekava ja täysin irrelevantti asia.

Niin tai näin, vähänkin pidemmällä seurannalla alkaa alkeellisempikin logiikka tökkiä, oli kyse sitten oikeuslogiikasta tai kilpaurheilun hengen logiikasta. Toisaalta tästä seuraa se, että Jarmo Muukkosen päätöslauselmat ovat parasta tahatonta huumoria Niina Mikkosen tällä puolen.

Vaan ei se lopulta hirveästi naurata, kun miettii mistä on kyse. Minua ei nakerra se, miksi tai mistä SM-liiga tuomioita langettaa, mutta se, miten niitä jaetaan, on vähintäänkin mielenkiintoinen. Sallikaa minun esittää muutama esimerkki.

Tapaus 1. Janne Kolehmainen taklasi suippokorvan hämärän rajamaille kovaa ja kolkuttamatta. Rikettä ei todettu - paitsi että todettiin, toisella videokierroksella. Äkkiseltään ajatellen seuraava askel on kieltää avojäällä taklaaminen ja etenkin vastaantulevan pelaajan tuuppiminen. Mutta se on sivujuonne: olennaista on se, että rike todettiin tapahtuneen taklauksessa, joka A) oli kauden puhtaimpia B) sai kamalat seuraukset.

Jos ja kun se on rike, että teloo vastustajan pääkopan ja toimittaa tämän taklaamisen keinoin sairaalaan, eikö ole se ole luonteeltaan vakava rikkomus? Siis jos ihan oikeasti nähdään sääntörikkeen tapahtuneen, se lienee luonteeltaan räikeä. Tällöin yhden ottelun pakkohuili on lähinnä vittuilua Porin Ässille ja Alpo Suhoselle - mikä on tietysti täysin mahdollista sekin.

Siis mietitäänpä vielä. Yksi peli. Sairaalakeikasta. Jos vahingoittaa vastustajaa pahasti sääntöjen vastaisella tavalla, rangaistuksen pitäisi olla äärimmäisen kova. Muussa tapauksessa rikettä tuskin oli.

Tapaus 2. Ville Nieminen tuomittiin syylliseksi rikkeeseen tilanteessa, josta oikein kukaan ei osaa sanoa, mitä tapahtui, eivätkä asianosaiset oikein ole huomanneet taiston tuoksinassa mitään merkittävää. Hassua, mutta jälleen olennaista on se, että rikkomus todettiin tapahtuneen, seurauksena kolmen ottelun pelikielto potkaisemisesta.

Jos ja kun se erikoinen jalannosto todella oli rike, miksi rangaistus on asteikon lievemmästä päästä? Potkaisemista pidetään kaikenmaailman koodistoissa kiekkoskenen halveksituimpiin lukeutuvana tekona. Jos siihen syyllistyy, sanktion pitäisi olla asteikon ankarimmasta ääripäästä. Kolme peliä tuo mieleen, että tahattoman koominen vaikutelma katsottiin lieventäväksi asianhaaraksi.

Siis ajatelkaapa vielä oikein tarkkaan. Kolme peliä. Potkaisemisesta. Ei tapahtuneeksi todetussa luistinpotkussa pitäisi olla mitään rikettä keventävää aspektia. Naurattaisi, ellei melkein itkettäisi.

Tapaus 3. Alexander Salak törmäili kiivastuksissaan päin linjatuomaria, kahdesti peräkkäin. Hänen todettiin syyllistyneen tuomarin koskemattomuuden loukkaamiseen, huilia viisi ottelua. Melko selkeää, vai mitä?

Paitsi että tahallinen tuomarin koskemattomuuden loukkaaminen on rikkeenä taas kaukalokäytöksen alhaisimmassa kastissa. Siinä ei oikeastaan ole mitään välimuotoja. Joko pillipiiparin koskemattomuutta rikotaan huomattavasti loukkaavalla tavalla tai sitten ei käytännössä ollenkaan.

Ja mietitäänpä taas. Viisi peliä. Linjatuomarin tuuppimisesta. Olenko ainoa, jonka mielestä rangaistuksen tässä kohden pitäisi olla huomattavan ankara, jos rike tahalliseksi todennetaan. Viisi peliä ei pitäisi olla edes vaihtoehto, koska se on lähinnä huono vitsi.

Nämä ovat vain irrallisia tapauksia, mutta jokseenkin trendin mukaisia. SM-liiga ja sen kurinpitäjä eivät kykene (tai eivät halua) linjaamaan oletetusti vakavien rikkeiden rangaistuksia vakuuttavalla tavalla.

Se on sekä normaalin oikeustajun että erilaisten oikeusteorioiden mukaan oleellista, että kitkettäväksi haluttavan vakavan rikkomuksen tulee olla vahvasti sanktioitu. Niin, että joko rangaistus tai sen pelko vaikuttaa ehkäisevästi potentiaalisiin rikkojiin. SM-liigassa tämä toteutuu valitettavan harvoin.

Lopuksi myönnettäköön, että on tietysti melkoisen kornia rinnastaa lätkäskeneä oikeaan elämään tai siellä vallitseviin periaatteisiin. Mutta joskus sitä vain toivoisi, että tavanomaisen elontien lainalaisuudet pätisivät jäähallillakin.

Parhaat paikat ja tunnelma katossa.

Täyteläinen kiekkoviikko on jälleen takana, kaikenlaista sattui ja tapahtui. Ei tosin niinkään kaukalossa vaan sen reunalla, sillä viime aikojen puheenaiheet kotimaan skenessä ovat kosketelleet kaikkien muiden paitsi pelaajien tekosia. Itsekin huomaan päätyneeni jälleen vaihtoaitioon - nimittäin Viikon Kuvan suhteen.

HIFK vieraili sivistyksen tuolla puolen Oulussa ja kävi hakemassa pisteet puolen Suomen Kärpiltä. Pelissä riitti jänskätettävää kaikille läsnäolleille ja kameran kera paikalla oli Tapani Pikkarainen.

Kas näin.

Hei tuomari, kai sä tajuut, kenen takia nämä naiset on tulleet hallille.

Sehän on tuttu juttu, että esimerkiksi legendaarisessa Montreal Forumissa talon parhaat paikat olivat seurajohdolla suoraan kotijoukkueen vaihtopenkin takana. Yleisesti ottaen siinä kevyehkössä testosteronin ja …öh, paskan hajussa viihtyvät mainiosti myös hikisistä nuorista miehistä pitävät naaraat. Näin myös Oulussa.

Tai ainakin melkein. Vaan ymmärtäähän sen, että kärppäluotsi Matti Alatalon kaltainen varttuneempi herrasmies vetoaa vastakkaiseen sukupuoleen. Itse asiassa hän kerrassaan huokuu porvarillista hillittyä charmia, vaikka hänen hymyään taannoin verrattiinkin Buddhaan. Kuten kuvasta näkyy, hänen olemuksensa synnyttää katsomon puolella vähintäänkin ujostelevan kaihoavia katseita.

Kuvan henki syntyy tietysti siitä vaikutelmasta, jonka lähes millilleen kohdalleen osunut sattumanvarainen asetelma synnyttää. Alatalo on kuin hovinsa, tai haareminsa, keskellä - peittäessään itse yhden katsojan tyystin näkyvistä. Propsit Pikkaraiselle, jos on täysin tarkoituksella tällaisen osuman hakenut.

Pitänee korostaa myös otoksen poikkeuksellisuutta kuvaussuunnan suhteen. Yllättävän harvoin näkee vaihtoaition tapahtumia kuvattavan kaukalon vastakkaiselta puolelta. Moinen on kerrassaan virkistävää, jopa ilmeikästä. Lasin taakse jäävien taustahahmojen ohella voimakas vaikutelma syntyy valmentajan “suojana” olevista pelaajista, jotka silmäilevät uhittelevaa ulkopuolista eli tuomaria lähes halveksivan oloisesti.

Näinä kevään viikkoina jokaisessa tiukassa lätkämatsissa riittää tällaisia tilanteita. Tuomarit joutuvat tekemään toinen toistaan kovempia ratkaisuja, ja kun panokset nousevat, vaihtopenkin pelikirjaguruillakin riittää naristavaa joka asiasta. Jos ei muuten niin ihan vaan periaatteesta. Tämän kuvan asetelmassa tiivistyy melko hyvin tuomarin työn ihanuus. Yritä siinä sitten argumentoida omia näkemyksiäsi rakentavasti - keskustelu ei koskaan ole järin tasaväkinen, ainakaan symbolisella tasolla.

Vaan tosimies tietty hoitaa tuollaisetkin tilanteet. Jyri Rönn on miehistä uljaimpia, joten luultavasti hän tässäkin kohtaa näyttää sormellan mouruavalle koutsille, että “voit lähtee meneen, jos ei kelpaa”. Ai ei vai?

Lisää Pikkaraisen otoksia torstai-illalta ottelun kuvakoosteessa.

Aiempia Viikon Kuvia:
Nyyh, nessua
Old time hoki
Pelin tarkoitus
Mikä täällä haisee?
Peli-ilme
En gång julli…
Hemaiseva pörröpää
Ähäkutti
Avaruusajan muovisotilaita
Yllättävä käänne
Kuollut hetki

Suomi on pelikirjojen luvattu maa ja ylivalmennuksen valtakunta. Tämän tietävät kaikki. Mutta siitä seuraa sellainen nihkeähkä asiantila, että huipputason lätkä maassamme on paikoitellen jokseenkin yksitoikkoista.

Etenkin SM-liigassa melkein kaikki joukkueet pelaavat kutakuinkin samanlaista lätkää. Vähän träppiä siellä, varovaista yhden äijän karvausta täällä. Hädän tullen ollaan painostavinaan kahdella äijällä. Hyökätään siitä keskikaistan kautta, ihan niin kuin kaikki muutkin.

Systeemikiekon latistavina aikoina onkin syytä kiinnittää huomiota pelikirjan mielenkiintoisimpiin nyansseihin, niihin asioihin, jotka todella erottuvat pelissä, tarjoavat eväitä aitoon kiekkoviihteeseen. Samalla puhutaan olennaisimmista asioista - ja ainoista - Ultimaattisessa Nykymodernissa Pelikirjassa (UNP). Seuraavassa siis TOP 3 tärkeimmät pelikirjan sivut/luvut.

3. Hauki. Kaikkihan tämän tietävät, lätkäkuvaston perusjuttuja jo D-junnuissa. Hauki on petokala, joka kärkkyy läpiajoa vastustajan siniviivan tuntumassa riippumatta siitä, onko peli omassa kenttäpäädyssä. Pistää silmään kuin Ideaparkin mainos pelihousun takamuksessa. Ja toimii oikein toteutettuna (tätä en valitettavasti voi paljastaa) kuin Kokoomuksen työläisimago.

2. Porsastelu Steriilin järjestelmäpelaamisen valtakunnassa kunnon porsastelu tökkää silmään kuin kuusen oksa metsäkävelyllä. Porsastelu on lievempi muoto suoranaisesta sikailusta, hienovarainen mutta äärimmäisen tehokas voimatasapainon horjuttamisen väline, kun pelin virtaukset ja muut hömpötykset ovat omaa joukkiota vastaan. Töki, kouki, kampita - aina kun tuomari ei näe. Ja ota peli oman joukkueesi haltuun.

1. SÄHINÄ. Kokonaisvaltainen käsite, joka lähentelee pelifilosofiaa itsessään. Kun kenttätasapaino, hitaat lähdöt ja lyhytsyöttöpeli pettävät, pitää ottaa käyttöön järeät keinot. Ajele loppuun asti - parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Anna maalin edessä avoimesti poikkaria ilmeenkään värähtämättä. Peli jatkuu kunnes tuomari viheltää, mutta senkin jälkeen voi aina soittaa suutaan, tarjota hanskaa vastustajan naamalle, arvostella tämän naissuhteita.

Let’s face it, ikävät ihmiset menestyvät lätkässä, sitä ei ikinä sovi aliarvioida.

Itse asiassa yllä oleviin seikkoihin tiivistyy kokonaisuudessaan tämän hetkinen UNP. Se on niin takuuvarma peliteoreettinen ja valmennuksellinen ase, että uskalsin juuri paljastaa HC Turun pelilliset teesit Jatkoajan Battle of Turkuun*. Ans kattoo kui käy.

*Valmennusjohto pidättää oikeuden muutoksiin, jos head koutsi ja GM Elmeri keksivät lisää olennnaisia periaatteita.

* * * * *

Parasta tänään. Vuoden 2008 lehtikuvat julkistettiin perjantaina. Jo on komeita otoksia kerrakseen. En tiedä millaisin kriteerein katselmukseen pääsee mukaan, mutta mieluusti näkisin joskus Jatkiksen kuvamafian huippuotoksia leikissä mukana.