Lätkäkausi lähestyy, silly season on jo täällä.

Lätkäkausi starttaa Turussa toden teolla torstaina, kun Turun piirin ja Jääkiekkoliiton hömppäsarjan hallitseva mestari TuTo hyppää kotikaukaloon pelipaidat päällä. Kyseessä on toki loppukesän ensimmäinen treenihöntsä, mutta ei silti mikä tahansa pelailu.

Vaikka ohitettaisiin se faktaa lähentelevä seikka, että vieraaksi saapuva, kohuttuun KHL:ään valmistautuva, Barys Astana saattaa hyvinkin olla kovin kiekkojengi, joka Turussa tällä kaudella nähdään, luvassa on silti kerrassaan kutkuttavan jännittävä matsi. TuTon alkuviikon tiedote kun kertoi seuraavaa:

“TuTo avaa harjoitusottelukautensa Rauman pitsiturnauksessa hyvin pelannutta Kazakstanin viime vuoden mestaria ja tulevalla kaudella Venäjän Superliigaa pelaavaa Barys Astanaa vastaan. Joukkueessa pelaa edesmenneitä NHL-pelaajia, mm. Josef Stumpel.”

Myönnän, ettei ole kesällä hirveän tarkkaan kaikkia kansainvälisiä lätkäuutisia tullut seurattua, mutta tiedot mainitun slovakkitähden menehtymisestä ovat menneet täysin ohi. Yleisellä tasolla ajatus useista edesmenneistä NHL-tason tähdistä samassa jengissä on jokseenkin pelottava. Montrealissakin on jo vuosia haikailtu Forumin kummitusten perään - ovatkohan nämä nyt siirtyneet free agenteina Kazakstaniin?

No juu, voidaan sopia, että elokuun alkaessa loppuu mätäkuu ja mädät jutut sen myötä…

Kupittaan avokatsomossa jalkapallon merkeissä pyörähtäessä nousi tämäkin aihe (ottelu, ei zombiet) esiin. Eräs kunnianarvoisa kollega totesi varsin rehellisesti, että “ei kyllä kiinnosta pätkääkään vielä tuo”. Eipä tätä voi moittia, mutta kesän ensimmäinen lätkämatsikaan tuskin on tasoltaan heikompi kuin keskiviikon Veikkausliiga-räpellys. Pitänee siis käydä poistamassa vieroitusoireita.

Kuten Kanukkilan vanhan kansan viisaus sen niin osuvasti kertoo: To hell with summer, drop the puck!

Perusasioiden äärellä, osa 3.

Kun on viime aikoina päästy vauhtiin musiikkiaiheiden parissa, laajennettakoon katsantoa myös lätkän puolelle. On nimittäin tullut aika saattaa loppusuoralle suuri lätkä-tutkimuksemme.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä on syytä selvittää kiekkofriikin selviytymisen kannalta olennaiset musiikkipläjäykset. Olennaisuuksissa pysymisen nimissä tarkastelu rajattakoon niin kutsuttuun populaarimusiikkiin, koska jääkiekko on keskiluokkaisuudestaan huolimatta turhan rahvaanomaista yhdistettäväksi mihinkään taidemusiikiksi kutsuttavaan.

Ainoana oikeana päämääränä on tietenkin kerätä ultimaattinen kokoelmalevyllinen olennaista lätkämusiikkia. Tätä tarkoitusta varten kukin ehdottakoon kolmesta viiteen timanttista viisua. Halutessaan voi tehdä luokittelussa kahtiajaon tiukasti lätkäaiheisiin viisuihin ja toisaalta parhaisiin lätkäkontekstiin muutoin vain sopiviin ralleihin.

Tuttuun tapaan pohdinnan pohjaksi Karhuherran olennaiset lätkäviisut TOP4 (just nyt):

1. Hanson Brothers - Hockey Song: kyllä, juuri se kantrinhajuinen Stompin’ Tom Connorsin lätkälaulu, mutta nykymoderniin kuosiin päivitettynä. Universumin tiukin lätkäviisu universumin tiukimman lätkäorkesterin roiskimana. “Oh the good ole hockey game is the best game you can name…”

2. Hjalliksen Huorat - Todellinen ääliö (demo): valitettavasti vuosikausien odottelunkin jälkeen edelleen sinkkujulkaisua odotellaan. Ikivihreä klassikko asiantuntevissa piireissä. Hannu Jortikan tuttuakin tutumpi cameo-osa introssa on unohtumaton.

3. The Zambonis - Hockey Monkey: amerikkalaisetkin osaavat sille päälle sattuessaan. Näiden jannujen hyväntuulisuus voi pelastaa paukkusmaisenkin lätkäpäivän. Näiltä voisi olla moni muukin viisu, mutta valittakoon tämä saatavilla olevan näytteen vuoksi.

4. Hanson Brothers - Duke It Out: Nämä ovat niin hyviä, että mahtuu toinenkin piisi mukaan. Kolmen (korkeintaan) soinnun ramopop on kaunis asia ja tässäkin kansojen välisen liennytyksen asialla. “‘Round an ’round the penalty box, The Hansons chased the Ruskies…”

Yleiseen kilpasarjaan asetan vielä ehdokkaaksi seuraavan:

Maxine Nightingale - Right Back Where We Strated From: Kyllä te tämänkin tiedätte, Lämäristä nimittäin. “Ooh, and it’s alright and it’s coming on…”

Vaikutteita ja vinkkejä voi jälleen kerran katsastaa myös Jamielta.

Aiemmin tutkittua:
Olennaiset lätkäkirjat
Olennaiset lätkäleffat

“Kohu: kirjailija hyökkäsi pääministeriä vastaan!”

Jos nyt sattuisi käymään niin, että ne todistetusti Kupittaan maisemissa incognito liikuskelleet poliisi-sedät eivät olisi löytäneet uutiskynnyksen ylittävää määrää tajunnanlaajentimia UMF-kansalta, mätäkuun viimeisen festarikohun saisi melko vaivatta UMF:n avanneen Riku Korhosen sanoista.

Harvoin on millään festivaalilla ollut niin harras tunnelma kuin Korhosen lukiessa painavia sanojaan. No juu, osaksi se johtui siitä, että väkeä ei ollut järin paljon (tai sitten juhla-alue oli ihan liian iso), mutta kyllä asian pariin kelpasi hiljentyä.

Ja Korhonen tosiaan kertoi näkemyksenään muun muassa sen, että pääministeri Matti Vanhanen olisi kiellettävä. Tai ainakin hänen silmälasinsa, vinoraidalliset solmionsa ja puheensa. Kyllä siitä jo parin päivän uutispyörityksen saisi kasaan. Ainakin, jos poimisi pelkästään tämän täysin epäolennaisen kohdan puheesta.

Enimmäkseen Korhonen kertoi kuitenkin pelosta, joka elämäämme määrittelee. “Mihin vittuun tämä maailma on menossa? Ja onko meillä syytä olla peloissamme?”, kirjailija kysyi, vastaten retoriseen kysymykseensä myönteisesti. Olen taipuvainen ajattelemaan samoin, mutta ei se ole ainoa syy, miksi puhe oli hieno. Korhonen kirjoittaa parhaimmillaan upeaa suomen kieltä, muodoltaan häikäiseviä lauseita.

Lukekaa niitä kirjoja, ellette usko.

Niin, oli siellä musiikkiakin ja vaikken ihan kotonani tämän skenen kemuissa ollutkaan, jotain varsin ilahduttavaakin löytyi. Yöllä pimeällä lavalla kumppaneineen pöllöilleen Edu Kehäkettusen Jortikka-kaskuilu ei sitä ollut (missä olivat kaikki VIP-jääkiekkoilijat?), mutta ranskalainen M83 teki vaikutuksen äänimaailmallaan.

Kim & Jessie, tai ainakin pari ranskalaista.

Uusia äänielämyksiä on aina kiva löytää ja tämä pumppu, tai kaiketi yhden miehen orkesteri pohjimmiltaan, vakuutti huomattavasti aiempia satunnaisia kohtaamisia positiivisemmin. Joku samaa asiaa intoilleista kollegoista voisi tuoda levyjä koeajoon, vaikka se kaupungin komeimmat kesäviikset kasvattanut kille.

Olisi siellä varmaan kaikkea muutakin kivaa ollut, mutta tosimiehet eivät tanssi, ja kun ei tanssi, niissä konekasojensa takana huojuvissa artisteissa on elävältä kovin vähän seurattavaa. Mielentilakin oli eittämättä vähän väärä.

Kesätanssit Kuppiksella, sekahaku.

Poikkitaiteellisuutta, älykästä riehakkuutta, vakavastiotettavaa konemusiikkia. Kyllä, kulttuuripääkaupungissakin järjestetään taiteellisesti kunnianhimoisia populaarikulttuuritapahtumia. Kuten tämä UMF.

Eikä mikä tahansa “umffi” vaan viides Uuden musiikin festivaali ja ennen kaikkea Kupittaan puistossa. Niin ne vuodet vierivät vaikka tuntuu, että se oli “ihan just muutama vuosi sitten”, kun alkuperäinen Koneisto-festivaali jytisi samoissa maisemissa, järisytti naapuriston rauhaa ja paljasti jälleen kerran kunnallisen kulttuurikoneiston pienen sielun ja sitäkin pienemmän ymmärryksen.

Soppa kiehui niin sakeaksi, että Ihmeelliset Parkkarin Veljekset veivät kemunsa Helsinkiin, jossa moisia kaiketi järkätään edelleen. Uutta momentumia on haettu jo tovi Turunmaallakin, ja nyt UMF palaa rikospaikalle.

Kukkaislapsi ja promoottori Jaakko P Kupittaan kesän loistossa.

Todellakin, rikospaikalle. Koneistohan hiipui Turussa, kun innokkaat lainvalvojat nappasivat kemuista kiinni (nykymittapuulla vaatimattomat) alun toistakymmentä huumausainerikollista, koko Kupittaan seudun porvarillinen kansa tärisi hermostuksissaan basson tahtiin vielä viikon festivaalin jälkeenkin ja maauimalan altaaseenkin oli joku tainnut pissata. Mediakohu oli (silloisella mittapuulla) melkoinen, kaupungin virkamisjohto kävi mietteliääksi, tapahtuman tukipolitiikka oli hakusessa ja se riittikin jo järjestävälle taholle…

Joku kyynikko saattaisi ennustaa ensi viikolle Konemetsä-henkistä lööppimässäilyä (“LSD-juhlat leikkipuistossa”, anyone?), korkeamoraalisia viranomaiskannanottoja ja kansan syvien rivien ahkeraa tilittämisen tarvetta paikallismedian mielipidesivuilla. Itse tyydyn odottelemaan mielenkiintoista jytkettä, hyvää meininkiä ja Riku Korhosen avajaispuhetta “Mihin tämä maailma on menossa?”.

Koirat ovat yleensä hyviä ystäviäni (takes one to know one?), mutta tällä erää toivon, ettei mikään “katu-uskottavasti” pukeutuneen “festarivieraan” taluttama Musti kiinnostu liiaksi ominaistuoksustani. Mitään en oo nimittäin ottanut.

Älkää tekään syökö liikaa sieniä.