Miten yläluokka pärjäsi ennen futiskulttuurin keksimistä?

Jalkapallon täyteisen kesäkuun lähentyessä vääjäämättömästi huipentumaansa (kyllä, TPS-Lisburn sunnuntaina Kupittaalla), lienee paikallaan tarkastella viime viikot tämänkin kansan mielen- ja perherauhaa häirinnyttä EM-turnausta.

Taannoin tuli jo pällisteltyä Kuningasta, mutta nyt päätä vaivaa kuningaslaji laajemmin. Tai ei niinkään peli itsessään, vaan se, millaisena se meille näyttäytyy.

Olen kovasti pohtinut sitä, miksi ihmeessä niin monen lajia tarkkailevan tai ihailevan pitää jatkuvasti toitottaa jo vuosia sitten tyhjiksi käyneitä fraaseja ja termejä. Kyllähän te tiedätte, jokainen itseään kunnioittava futisanalyytikko puhuu tasaisin väliajoin kuningaslajin majesteetillisesta luonteesta. Ja jokainen kesämökiltään kisoja kommentoimaan yhytetty julkkis-kulttuurivaikuttaja äityy ennemmin kuin myöhemmin ylistämään pelin runollisuutta, tai oikein innostuessaan sortuu mainitsemaan jotain vihreän veran shakista (uuh).

Kaikelle julkiselle kommentoinnille yhteistä on taivastella sitä, kuinka hieno, vetovoimainen ja kansoja yhdistävä tapahtuma jalkapallon arvokisat ovatkaan. Miksi? Kaikkihan sen ovat tienneet jo viime vuosituhannelta saakka, että kansainväliset futiskisat kiinnostavat ihmisiä lähes joka puolella maapalloa. Kovin monen muun aiheen osalta vastaavaa toistelua ei jaksettaisi kuunnella, sen tuottamisesta puhumattakaan.

Miksi se ei riitä, että kaikki varmasti tietävät käynnissä olevan maailman suurimmat kemut, jotka ovat kerta kerralta suurempi kapitalismin riemuvoitto? Epäilen, että täysin ulkopuolisen havainnoitsijan (sikäli kuin sellaista mistään löytyisi) silmin tällainen yhden totuuden erinomaisuuden jatkuva toistaminen näyttäisi jonkin asian puuolustelulta. Onko pelissä itsessään jotain sellaista, että se synnyttää todisteluntarvetta?

Tarkemmin ajatellen asia taitaa olla juuri näin. Jalkapallohan on perusluonteeltaan siinä määrin hidasta, yksinkertaista ja selväpiirteistä, että se voi vedota kaikkiin ihmislapsiin paatuneimpia urheiluallergikkoja lukuun ottamatta. Ja kuten tiedetään, futis on nykyisistä miljardibisneksistä ja miljonääripelaajista huolimatta varsin työläishenkinen, jopa rahvaanomainen laji. Aiheutuuko tästä joillekin tahoille tarvetta selittää tätä lumovoimaa itselleen ja muille hieman vakuuttamammalla tavalla?

Monet ansioituneet yhteiskuntatieteilijät, Pierre Bourdieu etunenässä, ovat vuosien saatossa huomanneet, että ylemmillä yhteiskuntaluokilla on vahva tarve erottautua tavalla tai toisella rahvaasta, oli kyse sitten muodista, elämäntavoista, tai ehkä myös jalkapallosta. Nykyisin yläluokka alkaa olla uhanalainen laji, mutta alati kasvava keskiluokka on yhtä lailla omaksunut itselleen tarpeen erottautua “alempana” kuvitteellisissa hierarkioissa oleville.

Niinpä rujoimmastakin 0-0 -nuhjauksesta löytyy tarvittaessa runollista herkkyyttä ja etelämaalaisen operettimaisessa kaatuilussa voi nähdä lähes shakesperiaanista draaman kaarta. Itsearvontuntoiselle kulttuuripersoonalle tai katu-uskottavalle urbaanioliolle voisi olla henkisesti kohtalokasta myöntää pitävänsä jostain vain sen alkukantaisen vetovoiman vuoksi.

Jotain hämärää tässä on. Tai sitten futis vain on jumalainen kuningaspeli, jonka universaalia upeutta minun auktoriteettikammoinen tajuntani ei täydessä mitassaan sulata.

Mutta jos näin on, miksi jalkapallon kauneus ja kunniakkuus ei juuri koskaan välity kotimaisen palloilun seurantaan? Ihan vain esimerkkinä tämän sunnuntain Helsingin Sanomien urheiluosion etusivu: siellä lepää kokonaisen sanomalehtisivun verran uutista, analyysia, keventävää kainalopalaa ja vielä kolumnia liittyen illan EM-finaaliin. En äkkiseltään muista, että kotimaisen futiskauden kiivaimmankaan huipennuksen kohdalla nähty tarpeelliseksi rakentaa mitään vastaavaa.

Ero piilee tietysti futisretoriikan toisessa olennaisessa piirteessä eli jalkapallokulttuurissa. Nykyään on olennaista kertoa mahdollisimman usein myös siitä, miten asiat tehdään ihan oikeissa kulttuurimaissa, samalla alleviivaten kotimaisen futiskulttuurin olemattomuutta. Eihän meillä Suomessa osata, ainakaan jalkapallon pelaamista. Kulttuuria se on kehnokin räpellys, mietin minä.

HS:n (29.6.) mielenkiintoisin futisjuttu piileskeleekin taas sunnuntai-sivuilla, jossa suosikkiesteetikkoni Max Ryynänen arvioi päättymässä olevia turnajaisia estetiikan näkökulmasta. Siinä on futiskulttuuria kerrakseen, kannattaa lukea, ihan jo pelkän lukuelämyksen vuoksi. Ryynänen kuvailee oivallisten havaintojensa päätteeksi sitä, miten EM-tason futismatsi on “nykyään samanlainen kokonaistaideteos kuin mikä tahansa ammattilaisten tuottama spektaakkeli Euroviisuista USA:n presidentinvaaleihin”.

Hienoja sanoja Maxilta, mutta syvällä sisimmässään hänkin tietää, että urheilun todellinen nykymoderni estetiikka asustaa jääkiekon kaltaisessa taidelajissa.

Seuraavana majesteetillisen lätkäkauden avausta odotellessa kannattaakin nykäistä tuulipuku niskaan ja läksiä paikalliselle stadionille ihastelemaan kotimaista kellertävän vihreän veran alkeisshakkia. Tarjoilla on vähintäänkin kesäteatteritason draamaa. Rohkeimmat voivat lurauttaa katsomossa kovaan ääneen hassuhattu päässä oleoleoleoleee -viisun. Niin ne kulttuurimaissakin tekevät.

Miljoona sinne, miljoona tänne.

Lätkä-TPS:n juhannustiedote jäi oikein vaivaamaan. Osin ihan periaatteesta, osin aidosta hämmennyksestä. Julkisuuteen tulleissa tiedoissa oli taas liian monta yhteen sopimatonta palasta, Tepsin tiedote heitti ilmoille lähinnä höyhenenkevyttä sanahelinää ja toimitusjohtaja Sutelan lausunnot TS:lle vain lisäsivät epämääräisyyttä.

Niinpä talousjargonia vierastavan humanistinkin piti pähkäillä asian parissa vähän tarkemmin, muutaman vastauksenkin yritin saada. Homman nimi on siis kertauksen vuoksi se, että viimevuotisen, lähes lopullisen pohjakosketuksen jatkeeksi HC TPS pakasteli seuraavan tilikauden 1,07 miljoonan verran tappiollisissa lukemissa.

Syiksi tylylle lukemalle kerrottiin kaikenlaista täsmällisyyttä huolellisesti välttäen (i) pitkäaikaiset sopimukset, (ii) vanhat rasitteet, (iii) alaskirjaukset ja myöhemmin (iv) yleisötavoitteesta jääminen. Kyllähän noista aineksista miljoonan arvoisen kakun saa taputeltua, mutta soppaa hämmensi vielä viimeksi mainitun tekijän nostaminen keskeiseksi syyksi.

Turistuani Sutelan kanssa tovin verran kävi ilmi, että 500 keskiarvokatsojan puuttuminen teki talouteen lipputuloina arviolta parin sadan tuhannen euron loven. Ja siihen epämääräinen summa ravintolatuottoja päälle. Ei ihan miljoonaluokkaa siis.

Muut syyt ovatkin huomattavasti mielenkiintoisempia. Vanhoilla rasitteilla ja alaskirjauksilla viitataan paitsi velkoihin, myös myydyn kiinteistöomaisuuden yliarvostusten poistoihin taseesta. Aiemmin omistetuilla asunnoille jne. on siis merkitty selvästi todellista korkeampia arvoja, mikä nykyisen kiinteistöbisneksen aikana tuntuu oudohkolta.

Taloudenpidon yksityiskohdista juuri mitään ymmärtämättömälle ulkopuoliselle tulee mieleen se, että tasetta/pääomaa/whatever on jo aiemmin pidetty luovalla kirjanpidolla kunniallisen näköisenä kirjaamalla omistuksille ylimääräistä arvoa. Nyt - ja viime vuonna - kupla on räjähtänyt silmille, kun alaskirjauksia ei ole pystytty tekemään hallitusti (kiinteistöt myyty hädässä). Vanhoja rasitteita, indeed?

TPS-retoriikasta on jo lähes perinteet pitkistä sopimuksista puhumiselle. Hieman yllättäen tällä kertaa sillä ei tarkoitettukaan kenenkään pelaajan 4+2 -mallista sopimusta, vaan halliyhtiön kanssa tehtyjä pitkäkestoisia diilejä. Nämä ovat ilmeisesti nykyisin seuran suurin ongelma, mutta siitä taas ei turhan suureen ääneen kannata puhua. Niitä sopimuksia kun pitäisi neuvotella uusiksi.

Näistä ikävistä yksityiskohdista puhumisen voi tietysti välttää toteamalla yleisluontoisesti perusongelman eli sen, että turkulainen lätkäbisnes ei ole ollut mielekästä liiketoimintaa enää pitkään aikaan. Kulukuureista ja routavuosista huolimatta kulut eivät pitkällä aikavälillä ole merkittävästi pudonneet, toisin kuin liikevaihto, josta on neljässä vuodessa rapissut pois reilu miljoona. Kulut luonnollisesti ovat nousseet tasaisesti.

Tämän tyyppistä tarinaa ja vankkaa TPS-retoriikkaa Sepon suulla voi lukea keskiviikon (25.6.) kaupunkilehdestä.

Mielenkiintoinen nyanssi aiheeseen saatiin tiistaina futis-Tepsin tiedotustilaisuudessa, jossa esiteltiin Veikkausliiga-poppoon ja koko seuran uusi fysiikkakoutsi Mika Lehtimäki. Siis se sama Lehtimäki, jonka kerrottiin poistuvan HC TPS:n leivistä jokseenkin epäselvissä merkeissä.

Lehtimäki itse arvioi varsin selkeästi, että työ lätkäpuolella jäi kesken, eikä sen päättyminen ollut välttämättä hänen tai muun valmennusjohdon tahto. Syytä pitää kuulemma tiedustella Ruissalon talousvastaavilta.

Sinänsä Lehtimäen leirinvaihto on mielenkiintoista, koska hänen työnsä tuloksellisuudesta kiekkopuolella on riittänyt epäilyjä. Nyt tarjolle saadaan hyvä vertailukohta. Jos homma tällä kertaa toimii, herää ehkä ajan mittaan uusia kysymyksiä. Tai sitten ei.

Juhannusyön taiat tarjoaa Evil Dwarf Bettman.

NHL:ää seuraaville todellisille lätkäjätkille juhannusaatto on tietyllä tapaa kauden paras päivä - jokavuotinen suurten lupausten ja paremman huomisen päivä, NHL Entry Draft. Vähän samalla tapaa kuin raumalaisille Pitsiturnaus on aina lätkäkauden urheilullinen kohokohta.

Draft-viikonlopun saapuessa elämä näyttää ruusuiselta lähes kaikille NHL-seuroille ja näiden faneille. Kaikki on taas kerran mahdollista, ja ensi kauden joukkue on lähes vääjäämättä entistä parempi (ei yhtään tappiota vielä!).

Ennen h-hetkeä kovimmatkin siirtohuhut ovat toteutumassa, ja juuri se kaivattu supertähti on tulossa naurettavalla hinnalla tai nerokkaalla kuviolla omaan jengiin. Lopulta kaikki toteutuvatkin pelaajakaupat ovat nimistä riippumatta lähes poikkeuksetta hyviä kaikille osapuolille - ainakin pelien alkamiseen asti.

Ja mikä tärkeintä, juhannusviikonloppuna kaikki suosikkiseuran varaamat tulevaisuuden toivot ovat kiistatta tulevia NHL-pelaajia. Uusien nimien tilastoja ja pelaajakuvauksia googlatessa kaikki on mahdollista. Kenenkään ei tarvitse muistella ikävää realismia siitä, että varatuista jampoista vain muutamat harvat luovat oikean NHL-uran, tai että siinäkin onnekkaassa tapauksessa odottelemisessa hupenee keskimäärin seuraavat 4-6 vuotta.

Jopa Torontossa ollaan kuulemma toiveikkaita draftin ja treidien suhteen, ilman mitään katetta. Ja sitten yritetään keksiä kaikki hyvät puolet Jamal Mayersin hankinnasta.

Vaikka kaksipäiväisen varaustilaisuuden aikataulu- ja kierrosmuutokset ovat vähän syöneet lätkäjuhannuksen taikaa, kaukaisessa Suomessakin ainakin muutamat höntit seuraavat yömyöhällä varaustilaisuutta reaaliaiakaisena. Ainakin Jatkiksen pojat, palvelu pelaa tänäkin vuonna. Stay tuned.

Kuten useimmat aiheesta kiinnostuneet ovat jo varmasti ehtineet huomata, TPS todellakin tiedotti talouskuulumisiaan odotetusti juuri juhannuksen menoliikenteen alkaessa kiihtyä (juhannusaaton aattona klo 13.48). Tässä vaiheessa pitäisi melkein onnitella HC TPS:n organisaatiota vuoden tähän saakka onnistuneimmasta suorituksesta - kaikki toiminnan sektorit huomioiden.

Toivoa sopii tietysti, että kyseessä oli harkittu rikos, eikä moukan tuuri, sillä tarkoituksellisena toimenpiteenä taloustiedote oli mukavahko erävoitto Palloseuralle. Tiedotteen laatijan näkökulmasta homma sujui kuin kroketin peluu mökin nurmikolla. Kun kyseessä on ikävähkö asia, on toivottavaa, ettei aihetta hirveästi repostella, ja toisaalta kun tiedotetaan, on aina toivottavaa, että oma viestintä menee mahdollisimman hyvin läpi aiheen käsittelyssä.

Nämä kaksi asiaa ovat ainakin toistaiseksi toteutuneet tepsiläisittäin mainiosti. Keskeisistä tiedotusvälineistä aiheeseen reagoivat äkkiseltään tarkastettuna vain Iltalehti, Urheilulehti ja MTV3 - ja nämäkin kaikki tyhjänpäiväistä tiedotetta siteeraten. Isoista kiekkomedioista Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Jatkoajan verkkosivut (minkä voin tietysti ottaa molempien osalta hieman omaan piikkiini, ei nyt pysty) sekä STT vaikenevat aiheesta vuorokauden jo vaihduttua . Paikallisista toimijoista kaupunkilehdet eivät juhannuksena ilmesty ja Turun Sanomat ei verkossa asiaa noteerannut, perjantaina ehkä lehdessä.

Oikeastaan ainoa keksimäni riski tietoiskun ajankohdassa oli se, että kaikki valtakunnan radiokanavat olisivat tarttuneet aiheeseen ja luukuttaneet sitä mummolaan köröttelevien kansalaisten autoämyreihin. Vaan eipä tainnut siitäkään olla kovin suurta pelkoa.

Oletettavasti homma etenee niin, että TS kertoo TPS:n taloustilanteen kohentumisesta mukavan optimistiseen perjantaina, ehkä Hesarikin ohimennen mainitsee (iltapäivälehdet eivät ilmesty). Ja ensi viikolla kukaan ei oikein enää vaivaudu tarttumaan aiheeseen. Paitsi ehkä minä, jos TS:n anti jättää toivomisen varaa.

Kohtuullisen kiva erävoitto TPS:lle arassa aiheessa. Jokainen voi tietysti laskeskella sitä, minkä verran kuviossa on sitä, että Lätkä-Tepsi ei ole laajemmin enää järin kiinnostava aihe laisinkaan. Mutta iso pointti on , että valtaosa yleisöstä ehkä kuulee aiheesta jotain ohimennen ja lukee toimitusjohtaja Sutelan kesäisen valoisan lausunnon siitä, miten musta onkin valkoista.

Tässä skenaariossa on täysin toisarvoista vaikka minä, muutama muu valveutunut kollega tai jokunen Jatkoajan keskustelupalstan hahmo kurkkii savuverhon läpi. Itsekunnioitus ja ammattimaisuuskin ovat aika olemattomia puutteita tässä vertailussa.

Itse aiheesta ei tällä erää ole kauheasti ruodittavaa. Kuten kollega Nikkola valottaa, oikein tiedotetekstin kera, tilinpäätöksen lopputulosta syvemmälle ei vapaaehtoisesti tarjotun informaation varassa pääse.

Eräs kokonaiskuvan kannalta mielenkiintoinen nyanssi kuitenkin tulee mieleen. Edelliseen tilikauteensa verrattuna TPS karsi erilaisia kuluja oman ilmoituksen mukaan noin miljoonan euron verran. Päättyneen tilikauden tappiosta saatiin kuitenkin veistettyä edelliseen verrattuna vain 300 000 euroa pois.

Humanisti päättelee tästä, että firmalla ei ainakaan mene yhtään aikaisempaa paremmin. Unohtamatta toki sitä, että urheilullinen tulos ei sekään kovasta toohotuksesta huolimatta petraantunut tippaakaan. Mutta ensi vuonna sitten sujuu taas, kuten tiedotteessa lukee. Paitsi että jo viime vuonna kerrottiin yhteistyökumppaneiden vastaanottaneen uuden Tepsin hyvin ja kaiken näyttävän valoisalta.

Viimeinen sammuttaa valot lähtiessään. Kyllä nyt kelpaa hyvillä mielin poltella juhannuskokkoa joka niemessä ja notkossa.