Nikkola kävi eilen katsastamassa Turkuhallin korisavauksen ja totesi, että ihan kaikki ei mennyt putkeen. Itse olin tänään parintuhannen muun ihmisen kanssa pällistelemässä TPS:n ensimmäistä sählyliigan ottelua. Ja vaikka tapahtuma oli muutoin onnistunut, havaittavissa oli jo lauantailta tuttuja oireita.

Vetreät moppipojat kävivät katsojille tutuiksi.

Joku lajipuristi voi tietysti väittää, että tässä nimenomaisessa lajissa ei kentän pinnalla kuulu olla katsomon alariveille saakka näkyvää kosteutta. Minusta se lisäsi mukavasti pelin vaikeusastetta. Saatiin heti alkuun isommasta kaukalosta tuttua Draamaa&Rytinää, kun parin ensimmäisen vaihdon aikana vähintään kolme äijää oli liukastellut itsensä katolleen. Puolen minuutin pelin jälkeen otettu järjestävän tahon “tekninen aikalisä” lienee aika lähellä jonkin sortin ennätystä.

Joku tamperelainen latoo voittomaalin. Mikset pakki ajellut miestä kylmäksi…

Uskallan myös veikata, että TPS teki seuratasolla ennätyksen nopeimman debyyttimaalin värkkäämisessä. 11 sekuntia pääsarjapalloilua riitti lämmittelyksi. Oppirahoja toki makseltiin sitten ahkerasti 4-0 -johdon huvettua ja käännyttyä tappioksi.

Bongaa kuvasta pääkallo.

Mutta tuloksista viis. Ottelutapahtuma vaikutti onnistuneelta, mutta se on ilmeisesti Turkuhallissa vakio, että väkimäärästä riippumatta kioskeilla on erätauolla tolkuton jono ja kioskeissa liian vähän lihiksiä myynnissä. Paikalla ollut yleisö kansoitti alakatsomoita varsin mukavasti. Ottelua havainnoinut HC TPS:n johto toivottavasti sai oivalluksia siitä, että lätkämatsissakin voisi osan yläkatsomoista (käytännössä kaikki paitsi apinakatsomo) pitää poissa käytöstä niin kauan kunnes alaosa on loppuunmyyty.

Sanotaan nyt vielä se pakollinen: Kupittaalla olisi näillä ylesiömäärillä kotoisampaa, kunnon palloiluhallissa tietysti sitäkin mukavampaa. Mikään ei toki saa minua luulemaan, että Kupittaan “monitoimihallissa” olisi yhtään sen kuivempi pelialusta…

Something’s going on, change is taking place,
Children smiling in the streets have gone without a trace.
This street used to be full, it used to make me smile,
And now it seems that everyone is walking single file

And many hang their heads in shame
That used to hold them high.
And those that used to say hello
Simply pass you by…

Housemartins - Think for a minute

Kaikki syksyn kauneus kädessäni.Viimeksi lehtien lähdön aikaan - ikuisuuksia sitten - näissä kasoissa riitti kieriskeltävää, syleittäin kannettavaa linnunpesäsi täytteeksi.

Nyt vaahteran lehdistä saa vain kimpun, haudalle vietäväksi.

Kuin hyvitykseksi kaikesta elämättömästä elämästä.

Ruissalo on tähän(kin) vuodenaikaan hurmaava paikka. Olkoonkin, että välillä on hieman sumuista - ilmeisesti myös sisätiloissa. T(P)S:n raikkaan 2000-lukulaisen markkinointiviestinnän uusimmasta case studysta lähes kaikki olennainen käy oikeastaan ilmi kollega Nikkolan huomioista.

Itseäni jäi askarruttamaan yksi pienenpieni kysymyksenpoikanen kyseisessä Palloseuran henkilöstölehden artikkelissa. Se on varsin mukavaa, että ennakkolaskelmien eli budjetin mukaan on varaa hankkia vielä yksi “vahvistus” (laatua ei määritelty). Samassa yhteydessä kuitenkin todetaan, että kausikorttimyynnissä on 80 000 euron vajaus ja muutenkaan maksavaa yleisöä ei suuremmin näy hallilla (halpis- ja ilmaislippuja on ollut liikenteessä massiivisesti).

Kysymys kuuluu: miten nuo kaksi seikkaa ovat sovitettavissa yhteen?

Yhden ihan oikean vahvistuksen hintaluokan (huomioiden sen, minkä tasoisia vahvistuksia etsitään, ja toisaalta Tepsin tapaiselle seuralle tarjotaan) voisin kuvitella liikkuvan kutakuinkin samoissa sfääreissä itseilmoitetun tulovajeen kanssa. Miten nopeasti budjetoitujen tulojen vaje syö hankintarahat kulupuolelta, vai tehdäänkö taas suosiolla vähintään yhden “vahvistuksen” verran tappiota?

No joo, todellinen tutkiva journalisti kysyisi asiaa tietysti suoraan sylttytehtaalta. Reaalipoliittinen analyytikko taitaa kuitenkin jättää kysymättä, kun mitään rehellistä vastausta tuskin olisi odotettavissa.

BTW, eilen lupailtu Live Show näyttää saaneen valtaisan suosion, aivan loistavaa. Pitänee viritellä “suora lähetys” vaikka ensi viikolle. Sopisiko kaikille vaikka jonain iltana siinä klo 23 jälkeen? Jatkossa täytyy kyllä pyytää reaaliaikaisuuden illuusion täydentämiseksi lähettämään kysymyksiä vaikkapa sähköpostilla.

Nyt luvassa entistä vuorovaikutteisempaa murinaa.

Kuten kaikki ajan henkeä seuraavat tietävät, vuorovaikutteisuus ja sosiaaliset verkostot ovat kova juttu (ainakin vielä hetken). Ripa paljastaa, että kotimainen lätkäskenekin on löytänyt Facebookin. Mutta kuten aikaansa seuraavat edelleen tietävät, Naamakirja on jo so last season (vähän kuin SM-liiga). Uusinta uutta on nyt Crackbook. Tämä on jo vähintään web 3.0.

Vuorovaikutteisuus on kovan luokan trendi myös journalismin saralla, tämä on huomattu muun muassa Urheilulehdessä. Kyseisen aviisin verkkosivuilla saattoi torstaina iltapäivällä kokea ensimmäistä kertaa sen, kun Petteri Sihvonen vastasi kiekkokansan kysymyksiin “suorassa lähetyksessä”.

Jälkikäteen suoritetussa UL-tyyppisessä itsehaastattelussa Sihvonen kehui ennakkoseulan läpi valikoituneet kysymykset hyvälaatuisiksi ja kokemuksesta valaistuneena hän toivoo, että “yhä useampi journalisti laskeutuisi norsunluutornistaan kansalaiskeskustelun tasolle”.

Koska täälläkään ei juuri kukaan uskalla nykyisellään kommentoida mitään, lienee tarpeellista heittäytyä vuorovaikutteisuuden virtaan. Siispä myöhemmin määriteltävänä ajankohtana tulette näkemään Karhuherra Live Show’n. Lupaan kirjoittaa vastauksia lukijakysymyksiin ihan reaaliaikaisesti todella suorassa lähetyksessä.

Eli siitä vaan lähettämään kysymyksiä vapaavalintaisella metodilla ja nimimerkillä. Varmin tapa päästä osalliseksi suoran lähetyksen luomiseen on esittää tiedustelu jostain suosikkiaiheistani (arkisto tuossa oikealla), kavereistani tai elämän suurista kysymyksistä, kuten Markku Paukkusesta.

Rohkeasti vaan kysymyksiä, ettei tässä tarvitse itseään ryhtyä haastattelemaan.