Nyt se on kuulkaa niin, että kulttuuripääkaupungin poikaa melkein vähän jänskättää. Torstaiaamuna kukonlaulun tienoilla pitäisi puksuttaa isoa maailmaa ihmettelemään. Helsinkiin vie matka unelman perässä, ja kesän ajan saan pällistellä maailmanmenoa Sanomatalon lasiseinien takaa.

Jos minusta ei kuulu mitään ennen kuin Ottawa Senators on voittanut Stanley Cupin tämänvuotiset finaalit, tehkää katoamisilmoitus Helsingin poliisille. Olen luultavasti eksynyt.

Kiekkomaailman vuodenkierto lähestyy loppuaan, kun enää Pohjois-Amerikassa hinkataan finaalipelejä. Omassa elämäntilanteessa ei todellakaan ole suuremmin valittamista, mutta jos jonkun jampan kanssa saisi just nyt vaihtaa duunia, niin ehkä erikoiskirjeenvaihtaja Leppäsen kanssa. Voisi sitä pöllömpiäkin hommia olla kuin NHL-finaalien seuraaminen sateisen koleassa Anaheimissa.

Anaheimista puheen ollen, koko kansan Teemu Selänteen selviäminen vihdoin Stanley Cup -finaaleihin aiheuttaa luonnollisesti sen, että kotikonnuillakin kaikenmaailman turistit kiinnostuvat NHL-lätkästä. Näille ihmisille on usein aiheellista selvittää pohjoisamerikkalaisen kiekkoilun ominaispiirteitä. Kaukalon kokohan on yksi keskeisimpiä eroja eurolätkään, sen ominaispiirteistä on hyvä aloittaa.

Syventävä oppimäärä NHL-säännöistä täältä.

Voisi ehkä väittää, että Veikkausliigassa pelataan liian vähän otteluita - pelin ja pelaajien kehittymisen kannalta - mutta Vaasassa ollaan varmasti hivenen kiitollisia, että kunkin joukkueen vieraana pitää käydä vain kerran. VPS:n vierailut Turussa ovat nimittäin sujuneet hieman nihkeähkösti.

Liigan alkukierroksilla VPS kävi toteamassa Interin kauden kuntopiikin. Ykkösveskari loukkaantui alkuverryttelyssä, pelipaitojen kanssa oli häikkää ja liigadebyyttinsä tehneen kakkostorjuja Janne Aholan toheloidessa tuli pataan 5-0. Nyt sunnuntaina Vepsu kävi katsastamassa Kupittaan nurmen kohentuneen kunnon TPS:n vieraana. Maalissa oli ykkösmies Henri Sillanpää ja tappiolukematkin enää 5-1. Esitys oli edelleen luokaton vaasalaisilta.

Kannattaisikohan VPS-leirissä harkita pieniä muutoksia? Voisivat esimerkiksi vaihtaa
A) valmentajaa
B) pelaajia
C) pelitapaa
D) kaikkia edellä mainittuja.

No, ensi kerralla sitten taas paremmalla onnella, Turussakin. Sunnuntai-illan selkäsaunan jälkilöylyt vaikkapa IL:n sivuilta. Ja tietty TPS-tv:ssä.

Tepsistä todettakoon vain, että Armand = 1 (kuten TS täsmentää).

Stanley Cup -finaalit käynnistyvät alkuviikosta. Tavanomaisen henkselien ja suunpaukuttelun sijaan Kanadan suunnalla huomio on kiinnittynyt hieman toisenlaiseen aiheeseen. Kiekkohullujen kanukkien sydämet on sulattanut 3-vuotiaan Elgin Fraserin kohtalo - joka sivu mennen ja raa’asti sanoen on melkoinen (media)lottovoitto Ottawa Senatorsille.

Elgin oli pienestä iästään huolimatta kova Senators-fani. Erikoista hänen kohtalossaan on se, että Elgin sairasti harvinaista syöpäsairautta ja hän menehtyi samana iltana, kun Senators oli raivannut tiensä finaaliin - kaksi päivää sen jälkeen, kun Mike Fisher oli luvannut pojalle joukkueensa voittavan Stanley Cupin. Mediassa pikkumiehestä revitään arvattavasti Suurta Tarinaa, kas näin:

Näitä pätkiä Elginin kohtalosta ilmestynee bittiavaruuteen lisää loukuhihnalta, mutta jo noista saa hyvän käsityksen minkälaisella taidokkuudella paikalliset mediat ovat heti haistaneet sydäntä raastavan tarinan. Todellista human interestiä kiekkohullulle kansalle.

Ja kyllähän tuo himpun verran liikauttaa täällä kaukanakin, ainakin tätä pienen lapsen isukkia. Olkoonkin, että olisi helppoa argumentoida asian käsittelyn lipsuvan jopa hiukan härskin sosiaalipornon puolelle.

Niin tai näin, tarina saanee jatkoa, jos melkein koko Kanadan joukkue jatkaa voittokulkuaan. Veikkaan, että Sens in six ja joku kelmi ujuttaa kesällä Elgin Fraserin nimen The Kannuun kaiverrettavien voittajien listaan…