Ehdotus mainoskatkon paikaksi.
Kenellekään ei varmasti enää tule uutisena se, että YLE vetelee viimeisiään MM-kisojen televisioinnissa. Vuoden kuluttua on siis MTV3:n vuoro näyttää osaamisensa. Toistaiseksi kutakuinkin kaikki keskustelu aiheen tiimoilta on liittynyt Maikkarin toimintatapoja koskeviin pelkoihin. Eikä toki aivan aiheetta.
Jos uskaltaa, asiaa voi katsoa toiseltakin kantilta. Ikuisena positivistina haluan uskoa, että kyseessä on Maikkarille tarjoutuva kaikkien aikojen tilaisuus pistää tv-urheilumme ykköstuote kerralla kuntoon ja naureskella koko matka pankkiin. Uhkakuvia riittää munamiehistä kanavaralliin, mutta myönteisen muutoksen puolesta puhuu yksi seikka: se ei olisi kovin vaikeaa.
YLE tekee sinänsä peruslaadukasta ja suomalaiseen tapaan sisäsiistin varovaista jälkeä vuodesta toiseen. Ja nimenomaan vuodesta toiseen, itseään toistaen. Valtakunnankanavan asema on ollut niin vankka, että on kenties ollut helppoa tuudittautua kertaalleen hyvin keksittyyn reseptiin sen suuremmin uudistumatta.
Vaikutelma vain korostuu, kun loppumetreillä ei enää ole tarvettakaan pestä kasvoja, ja kisalähetyksissä nojataan päivä toisensa jälkeen nostalgisiin arkistomateriaaleihin. Niiden hyödyntäminen on toki loogista, mutta alleviivaa vain toistuvasti sitä, että on kaikki niin kuin ennenkin.
YLEn lypsäessä palkintolehmäänsä kuiviin ison navetan takana on kuitenkin maalailtu ihan uudenlaisia standardeja tällä vuosituhannella. Kun jokunen lajiniilo ilmeisesti katselee maksukanavalätkää tässäkin maassa, olette ehkä huomanneet, että ottelulähetysten teossa on monella tapaa harpattu eteenpäin - olkoonkin, että vanhoihin paheisiin ja naamoihin takerrutaan sielläkin turhan usein.
Pointti on siinä, että Maikkari voisi nyt päästä liikkeelle ikään kuin puhtaalta pöydältä. Sillä edellytyksellä, että uskalletaan siivota omat nurkat entisestä kuonasta. Erityisen helpoksi homman tekisi se, että juuri mitään ei tarvitsisi keksiä itse, maailmalla on kivuttomasti kopioitavia malleja valmiina ja kotimaassakin päteviä tekijöitä, joita varmasti tässä tilanteessa pystynee houkuttelemaan. Jos on halua.
Kotimaisia katsojia on jo vuosia koulittu siihen, että töllössä puhutaan lätkän yhteydessä asiaa. Ei pelkästään leperrellä, vaan puidaan hetkittäin jopa syvälle pureutuen lajin nyansseja. Ja sitten YLE marssittaa studioonsa Mika Niemisen jaarittelemaan täydellistä nollapuhetta mukavan isännän kera. Olisi edes nyt toinen mies paikkaamassa tilannetta viereisessä tuolissa.
Tällä saralla Pöllölaakson väen on ensi vuonna hävyttömän helppoa palauttaa asia raiteilleen, tarvitsee vain palkata oikeat hahmot asialle. Mika Kortelaista ei lasketa.
Toinenkin hyvä esimerkki on parhaillaan tarjolla taukostudiossa. Kai Suikkanen on ehkä parasta mitä nykyisille kisalähetyksille on tapahtunut vuosiin, mutta jotenkin tyhjäkäynnillä luontainen supliikkimies siellä jäykistelee. Oman kokemuksen pohjalta suunpaukuttajasta saisi paljon enemmän irti, ja nimenomaan tiukkaa asiaa, ei revittelyä revittelyn vuoksi.
Muutaman päivän tuijottelun perusteella ongelman ydin piilee ehkä siinä, että studiossa on Suikkasen vierellä vain se kohtelias isäntä. Pitäisi olla vastavoima, aidon keskustelun toinen osapuoli. Tämäkin resepti on varsin nopeasti opeteltu mistä tahansa pohjoisamerikkalaisesta urheilutöllötyksestä.
Sitten on se selostuspuoli, josta riittänee kun totean, että olen itse kisojen ensimmäisen pelin ensimmäisen erän jälkeen vaihtanut ääniraitaa, refereras i flerljud. Tack så mycket.
Tässä vaiheessa tullaan tietysti siihen, että Maikkarilla on omat rasitteensa. Vanhoja, liian kuluneita naamoja ja kaskuja on nurkat täynnä, eikä kanavan paluu lätkämarkkinoille ole varsinaisesti edustanut kehityksen etulinjaa. Teoriassa olisi tuoretta moottoritietä aukeamassa edessä, mutta sinne suuntaaminen vaatii aika paljon uskallusta - rohkeutta nähdä, halua virittää kone kuntoon ja isoa hauista johtoportaalta, joka on vissiin useammalla suulla luvannut, että hommaa ei mokata.
Minulla on valtava luotto siihen, että suomalainen lätkäkansa palkitsisi rohkeuden ja vaativaakin katsojaa tyydyttävän ammattimaisuuden vankalla luottamuksella. Siitäkin huolimatta, että kaupallisuuden ja mainostv-spedeilyn pelko istuu meissä syvemmässä kuin kansallinen alemmuuskompleksi. Jos me sulatamme Inka Heneliuksen nykyisessä roolissaan, me sulatamme pienet kaupalliset lieveilmiötkin hyvin tehdyn lätkäviihteen kylkiäisinä.
Sinänsä Maikkarilla on kovin vähän hävittävää. Edessä on käytännössä kahdet perättäiset kotikisat ja takuuvarma voittoarpa, vaikka koko kisaproggis kytkettäisiin johonkin Aku Hirviniemen sketsiviihdeohjelmaan. Karavaanissa on sen verran paljon liikevoimaa, että aivan pienet haukut eivät sitä ojaan kaada.
Ikävin sudenkuoppa piilee tietysti samassa kohdassa. Uusi kansallislajin töllötirehtööri voi vetää alun aika lailla huoletta vihkoon ennen kuin on ehkä pakko tarkastella äärimmäisen kriittisesti oman tuotannon laatua. Siihen mennessä vanhoista tavoista ja puolivillaisesta laahustamisesta on tullut jo MTV:lläkin jouhevasti pyörivää rutiinia. Sellaista jatkuvuuteen kannustavaa rutiinia, johon katsojatkin ovat jo alistuneet.
