Muuttoilmoitus

27. syyskuuta 2011

Arvon lähimmäiset, ja kaikki kauimmaisetkin, muuttokuorma on nyt kannettu. Uuden kolon pintaremontti on ehkä vielä viimeistelyä vaille valmis, mutta asumiskunnossa se on jo. Tervetuloa tupaan, Karhuherran tavoittaa jatkossa ainakin täältä:

www.karhunpalvelus.fi

Tätä loukkoa ei ihan kokonaan hylätä, toivottavasti, vaan arkistot säilyvät ennallaan. Keskustelu ja kommentointi on suotavaa edelleen.

bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark

Haaveita hahmottamassa

20. syyskuuta 2011

Alkusyksyn lätkätunnelmissa on riittänyt surua ja haikeutta, mutta myös hyvää mieltä - ainakin minulle. Kuten varmasti olette huomanneet, blogikollega ja hyvä ystäväni Hipsu lähti isoon maailmaan NHL-kirjeenvaihtajaksi. Kuten hän itse totesi, “unelmaa toteuttamaan”. Sivullisenakin tuntuu hienolta, kun on saanut monta vuotta seurata vierestä tuon unelman rakentumista ja konkretisoitumista.

Maileja Vancouverin rookiella riittää edessä eikä maaliin pääsemisestä voi puhua, mutta onhan se lähes liikuttavaa, kun aikuinen mies hehkuu onnea päästyään keikalle, kaikista maailman paikoista, Winnipegiin. Se on inspiroivaa itsellekin.

Tässä pienessä elämässä unelmat ovat joskus tuntuneet arvottomilta, mutta näinä aikoina olen hahmottanut niiden voiman jälleen. “Dreams are worth fighting for”, todettiin jo elokuvassa taannoin. Olen ikuinen uuden etsijä, toisinaan pitää väkisinkin tonkia tavallisiin asioihin tuoretta tulokulmaa. Se pitää hengissä, koska juuri mitään en kammoksu niin paljon kuin laitostumista, omiin kaavoihini kangistumista.

Viime kuukausien kuihtuva hiljaiselo täällä ei ole ollut pelkkää puutumista murinaan, viiden vuoden jälkeen sitäkin on toki nähtävissä. Aika ja ennen kaikkea energia on kulunut yhdenlaisen unelman rakentamiseen. Kirjoitustyöläisen urapolulla eräs haaveeni on pitkään ollut päästä luomaan omaa - tehdä jotain muuta kuin toteuttaa muiden visioita ja täyttää toisten rakentamia raameja.

Nyt on tullut aika tunnustaa, että murinat ovat tiensä päässä. Haikeana, mutta hyvillä mielin totean tämän, kahdestakin syystä. Ensinnä siksi, että just nyt paukut on suunnattava uuden luomiseen. Ellei taivas putoa niskaamme, lähiviikkoina kotimainen urheilumedia saa uuden tulokkaan. Omahyväisesti nimitän 6–0 -luomustamme voittavaksi urheilulehdeksi. Kuusnolla on kurotus kohti sitä, mitä minä tältä alalta halajan.

Ans kattoo kui käy, toteaa turkulainen. Pistäkää nimi muistiin, lisätietoja lähiaikoina.

Toisaalta, ette te näistä narinoista eroon niin helpolla pääse. Jatkoaika on kasvattajaseurani, jolle maksan kunniavelkaa vielä free agent -iässäkin. Jotain murinoiden tapaista lienee luettavissa jatkossa verkkolehden etusivulta viikkokolumnirotaatiossa.

Uuden etsiminen tarkoittaa myös sitä, että blogofiili etsii inspiraatiota uudesta kolosta. Blogosfääri ja ihmiskunta saavat nauttia karhunpalveluksista toisaalla. Lätkäjuttuja on luvassa jatkossakin, mutta aiempaa enemmän myös jotain ihan muuta. Pysykää kuulolla, tupaantuliaisia vietetään ihan just pian.

Jos yhden asian täältä saisin valita muuttokuorman kyytiin laitettavaksi, pakkaisin huolella mukaan kaikki rakkaat vakiolukijat ja -kommentaattorit. Olen luultavasti oppinut teiltä enemmän kuin te minulta. Kiitos, tyypit.

Ja jos kauniiksi lopuksi saisin yhden toivomuksen toteutumaan, soisin näkeväni, ettei autioksi käyneeltä lätkäblogiareenalta ihan vielä sammutettaisi valoja, vaan uusia sanailijoita ilmaantuisi jostain. Ehkäpä heitänkin kiekon lättynä kohti Jatkiksen operatiivista johtoa. Hommatkaahan uutta verta kokoonpanoon.

bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark

Heihin uskotaan

15. syyskuuta 2011

Arvotaan seuraavan kierroksen voittajat.

Siis faktahan on se, että tässä kaupungissa on sheriffin lisäksi yksi tyyppi, joka saa viimeistään jouluna hävetä povauksiaan. Siksi en huutelekaan perinteiseen tapaan jokavuotiseksi urakaksi muodostunutta Veikkaajan Mestis-rankingia - luette sieltä lehdestä ja teette itse paremman.

Sen sijaan ajattelin keskiviikkona alkaneen sesongin kunniaksi ohjata huomiotanne samaiseen tuotokseen liittyviin “seuraa häntä” -pelaajiin. Nuoret, nousevat kyvyt ovat tänäkin vuonna painavin syy sille, miksi itseään kunnioittavan lätkäjätkän tulee seurata Mestistä. Sillä silmällä näitä jannuja on Veikkaajaan yritetty esille poimia. Tässä muutama sananen muutamasta heistä, TOP6 (2×3) seurattavat Mestis-pelaajat.

Jukureiden Jarkko Malisesta arvovaltainen raati povasi sarjan parasta pelintekijää. Siinä on niin hieno, klassisen oloinen ja kookas sentteri, että pitänee oikein joskus udella Pekka Virralta, miksi tie ei KalPassa auennut. Malinen tuikkasi näemmä avauskierroksella kaksi maalia, oikeilla raiteilla siis.

Maalinteossa onnistui tv-pelissä myös Sportin Matias Perkkiö, josta oraakkeli povasi Kuparisaaren uutta lemmikkiä. Mestis-väelle jo tuttu naama, roolipelaajana sekä valmentajan että kotiyleisön ihanne. Pelaajatyyppiä, jonka toivoisi onnistuvan raatamisessaan isommin, vaikka ei näissä hommissa mitään sen suuremmin paranekaan toivoa.

Suurimman lastin niskaansa on toistaiseksi uutta uhoa puhkuvan TuTon Paul Eriksson. Ruotsalaispakin yhteydessä on useasti mainittu nimiyhdistelmä “Sami Vatanen“, mikä on jokseenkin epäreilua pelaajaa kohtaan. Mutta pistäkää nimi mieleen: nuorukaisen työkalupakissa on sellainen setti, että jos kehitys nytkähtää nopeasti askeleen ylöspäin, poika pelaa väärässä sarjassa. Palasi keskiviikkona varvasmurtuman jälkeen tositoimiin.

Todettakoon vielä, että Eriksson valikoitui tähän kategoriaan vasta viime hetkellä ennen joukkuetoveriaan Patrik Moisiota. Se arpa olisi osunut vääjäämättä oikeaan, koska Moisio tunnetaan jo epämääräistä pelkoa herättävänä hulluna teurastajana liigaympyröissäkin - akvaario päässään liigakauden aloittava Ville Vahalahti etenkin muistaa nimen. Seuratkaa häntäkin.

Historiallisin sävyin uusiutuneen Heinolan Peliittojen riveistä seurattavaksi löytyi Tony Vidgren. Turkulaislähtöisellä puolustajalla olisi monenlaisia eväitä nousta liigatason nimeksi, mutta Raumalle suuntautunut uravalinta ja loukkaantumiset ovat toistaiseksi rajoittaneet tätä. Jos nuori mies pysyy nyt kasassa, Heinola on tylyydestään huolimatta luultavasti aivan oikea valinta hänelle. Tonttia on tarjolla, avauskierroksella ykkösparin miehenä 25 minuutin iltapuhde ja lähes kuivin jaloin ulos Jukureiden mankelista.

Lopuksi vielä kaksi kiinnostavaa maalivahtia. Konkurssi-Laserin Petteri Similä tunnetaan toistaiseksi parhaiten NHL-varauksesta ja siitä, että hän on esiintynyt Karhuherran Viikon Kuvassa. Oulussa on nyt nenän edessä mahdollisuus todistaa olevansa miesten tasolla oikea veräjänvartija. Startti Vaasassa ei ollut huono, jos ei järin erityinenkään.

JYP-Akatemian kvasijoukkueessa taas pelaa Samu Perhonen, nimeään ja kampausta myöten suurlupaus kiekkojen torjunnan saralla. Näin merkittävän prospektin kohdalla pitäisi koko kiekkokansaa kiinnostaa se, mitä tällaisen joukkueen maalinsuulla urakoiminen tekee nuorukaiselle: auttaa eteenpäin vai romuttaa itseluottamuksen (kun homma kääntyy vaikeaksi)? Tämä tosin edellyttää sitä, että Perhosella riittää povauksen mukaisesti töitä runsaasti. Avausiltana JYP-Akat. pisti maaliin Riku “NHL” Helenius.

bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark

Sirkus jatkaa matkaansa

8. syyskuuta 2011

Kaikki valmiina kiekkokauteen. Entä elämään?

Olin tuloillani tänne tavaksi tulleelle pahoittelukäynnille turhan pitkän tauon jälkeen. Tulossa kertomaan teille, että kaikki alkaa olla valmista uuten lätkäkauteen: jäähallin tuoksut on haisteltu, aamutreenit väijytty, uudet pelaajat katsastettu ja Veikkaajan liiteurakka ähelletty maaliinsa.

Jotenkin se kaikki toohotus ei nyt tunnu sanomisen arvoiselta Jaroslavlin lento-onnettomuuden jälkeen. En minä sillä, että järkytys veisi sanat suusta, arvelenpa vain, ettette halua moista lukea.

Kuolema on korjannut jääkiekkopiireissä satoa enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Se on kertonut meille paljon suuren lätkäperheen maailmankuvasta. Hyvässä ja pahassa.

Järkytyksen aallot ovat pyyhkäisseet rajusti ylitsemme, etenkin maailman mahtavimmassa kaikukopassa eli yhteisöllisessä mediassa. Ei voi olla totta, sinäkin Belakin Wade. Siis miten niin koko Lokomotivin jengi? Tuska on lyönyt silmille kovaa, mutta myös huuhtoutunut nopeasti arkiseksi sururutiiniksi.

Näin kävi myös kriisiviestinnän kovassa ytimessä, Twitterissä, jossa Venäjän tapahtumien karmeus kuoriutui nopeassa tempossa yhä synkemmäksi. Mikään muu ei oikein tuntunut miltään, mutta viimeistään seuraavan aamun valjetessa omankin elämän murheet ovat niille kuuluvalla paikalla, ahdistuslistan kärjessä. Ja niin sen pitää ollakin.

Elämän sattumanvarainen järjettömyys pelottaa aina hetkittäin. Mutta sitten elämä jatkuu ja on enää ajan kysymys, milloin kyynikot ehättävät toteamaan, että itse asiassa venäläisilmailun statseilla tämä oli jopa odotettavissa ja lento-onnettomuusskenessä uhriluku on oikeastaan aika pieni. Hups.

Eikä tässä ole kyse pelkästään siitä, että minä olen tunnevammainen ihmisen kuori, vaan vaikkapa siitä, miten empaattisenkin ihmislapsen kevytahdistus “tutun” maailmantähden kuolosta asettuu melko nopeasti osaksi sitä Isoa Kuvaa. Vielä kauempaa katsottuna Isossa Kuvassa on näkymä siitä, miten ammattimainen viihdekiekkoilun sirkus toimii - ja millainen rooli yhdellä ihmiselämällä siellä on.

En usko, että kovinkaan moni arkinen askare jäi tekemättä edes NHL-organisaatioissa Derek Boogaardin tai Rick Rypienin kuoltua. Vasta Belakin liityttyä ketjun toiseksi laituriksi, oli pakko huokaista kollektiivisesti syvään, katsoa tulostaululle ja tunnustaa suupielestä mutisten, että tällainen hirviö on tullut luotua.

Onneksi (koneiston kannalta) tämä kolmikko kaatui jonosta, jossa riittää halukasta tykinruokaa jonoksi saakka. Koneen vioittuneet osat on kiusallisen helppoa korvata uusilla - “traagisen” kesän jälkeenkin.

KHL-yhteisössä maailma tietysti pysähtyi suuremman onnettomuuden jälkeen. Moni asianosainen ehti varmaan miettiä, kuinka läheltä nyt liippasi, olisi voinut osua kohdalleen. Suru on toki suurta ja aitoa, mutta niin on arkikin: KHL-pelit jatkuvat heti tuhon perään. Syvästi myötäelävä pohjoisamerikkalainen kiekkoväki on kiinnostunut lähinnä siitä, että “useita entisiä NHL-pelaajia kuoli”. Entäs ne nuoret venäläisjunnut ekalla pelireissullaan? Jostain taustalta kantautuu mahtipontinen venäläinen karaoke-versio, Show must go on

Herra Hurme jo kertoikin, miksi oli niin tärkeää jatkaa heti. Koska todelliset johtajat tekevät niin. Kiekkosirkus on niin paljon ihmistä suurempi, ettei myllyn voi antaa pysähtyä. Maailma jatkaa joka tapauksessa kulkuaan ja Jaroslavliinkin saadaan kai pian joukkueellinen uusia sotureita. Sotkun siivoamisen ja surunauhojen pukemisen jälkeen jää vain legenda: päivä, jolloin jääkiekko kuoli - ja saatiin elvytettyä takaisin kaukaloon.

Niin, jäljelle jää tietysti myös kasvoton joukko isättömiä lapsia, leskiä ja ikuisesti rikki menneitä läheisiä. Mutta mitä se kiekkoskenelle enää kuuluu?

Kaikki on valmiina uuteen lätkäkauteen. Kun vielä oltaisiin valmiita tätä elämää varten.

bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark bookmark