Rokkenrollin hurmaa

4. heinã¤kuuta 2009

Ruisrock, day one.

Ruissalon kansanjuhla on käynnissä, ja ensimmäinen kisapäivä oli maineensa veroinen. Maisemissa pyörineet lätkäjätkätkin tuntuivat olevan hyvässä iskussa - paitsi nuorempi analyytikko Esko Seppänen, jonka suoritus oli lähes jumalainen. Mutta ei siitä sen enempää.

Ilman sen kummempia selityksiä viikonlopun kulttuurikatsaus eli muutama otos.

Roope Latvala, Stone.
Roope Latvala näyttää ehkä vähän Tomi Kalliolta, mutta Stone on edelleen kivikova.

Marko Annala, Mokoma
Mokoman kinkerit olivat illan kovimpia.

Jori Sjöroos, nero.
Olenko jo maininnut, että Jori Sjöroos on nero? Magenta Skycode hurmasi uudella(kin) materiaaliaalillaan.

Kanadassa ei osata

3. heinã¤kuuta 2009

Hei, ei me sentään mikään Clippers olla.

NHL:n hullut päivät ovat olleet alun osalta maineensa veroista viihdettä ja tunkion näkyvimpien kukkojen seassa ovat heiluneet suurimpien ja kauneimpien kanadalaisseurojen pääkalifit. Toronton Brian Burke pisti tohinaksi ja rakentaa ensi kaudeksi Maple Leafsia, joka lienee ainakin viihdyttävä. Montrealin Bob Gainey taas näytti ahteria kaikille, jotka ovat kritisoineet, ettei monsieur Bob tee ikinä mitään näinä aikoina - se onkin sitten toinen tarina, mitä shoppailuvimmasta seuraa, mutta ainakin on yritetty.

Perstuntumalla moni varmasti arvioisi, että kanadalaisjengeillä on NHL:n innokkaimmat ja usein myös parhaiten palvellut kannattajat. Näin ei kuitenkaan ole, ainakaan jos uskoo ESPN:n The Magazinen listausta.

Majesteettisesti nimetty Ultimate Standings 2009 pistää seitsemättä kertaa järjestykseen Pohjois-Amerikan neljän major-tason sarjan joukkueet. Parasta porukkaa ei ole etsitty, vaan niitä, jotka palvelevat parhaiten sydänverellään väriä tunnustavia faneja.

Tulokset eivät mairittele Kanukkilan organisaatioita. Ainoana NHL:n ulkopuolisena kanadalaisjoukkueena mukana oleva MLB:n Toronto Blue Jays on toki kunniallisesti sijalla 34, mutta lätkäjengeistä Ottawa ja Calgary yltävät nipinnapin rankingin puoliväliin, Vancouver lipsuu jo selvästi alemmas ja muut ovat peräpään partiossa.

Torontossa kuvitellaan usein oman kylän olevan kiekkouniversumin keskipiste, Montrealissa taas tiedetään valitun kansan asuttavan kiekkojumalien siunaamaa maata. Silti tai juuri siksi Maple Leafs on 122 joukkueen rankingissa sijalla 120, Habs taas sijalla 100, väliin mahtuu Edmonton lukemalla 102.

Tulokset ovat ymmärrettäviä, kun katsoo mittaamisen kriteereitä: yleinen menestys, mestaruudet, pelaajien taso, lippujen hinnat, omistajuus, fanisuhteet ja muuta sen sellaista. Mietitäänpä vaikka Leafsia - liigan kalleimmat liput, ei menestystä, ei mestaruuksia, Vesa Toskala ykkösveskarina ja omistajatahot vähintäänkin epäilyttäviä. Montrealissa asiat ovat olleet paremmin lähinnä lipunhintojen osalta.

Toisaalta listan kärkipään tarkasteleminenkin on mielenkiintoista. Detroitin korkea sijoitus ei yllätä, mutta Carolinako on NHL:n toimivin organisaatio tällä saralla? Ilmeisesti parin vuoden hyvä menestys pienillä markkinoilla pitää kansan tyytyväisinä (vertailun tarkastelujakso on kolme vuotta).

Laajemmin ajatellen kuvittelisi helposti, että mantereen viihdyttävimpiä paketteja olisi vaikkapa NBA:n kestomenestyjä Los Angeles Lakers - sijoitus on kuitenkin vasta 51. Muutama muu vastaava esimerkki herättää myös kysymyksiä käytetyn metodiikan toimivuudesta. Vaikka tuskin listausta on edes tarkoitettu ryppyotsaisesti Lopulliseksi Totuudeksi.

Yksi asia mielestäni kuitenkin mättää jo intuitiivisesti. Kannattajan sielunelämään kun kuuluvat yhtä lailla hyvät ja huonot ajat. Ei fanin elämän kuulu ollakaan aina auringonpaistetta. Heikompinakin aikoina fanit kokevat jollain tasolla saavansa rahoille vastinetta. Urheilujoukkueen kannattaja näkee hopeareunuksen aina ja saa hieman kieroutunutta tyydytystä surkeimmastakin räpellyksestä. Muutoinhan Torontolta olisivat loppuneet fanit jo parikymmentä vuotta sitten.

Toronton mittaustuloksia pohtii tarkemmin maanmainio DGB.

Olisipa muuten mielenkiintoista nähdä vastaavaa Suomen sarjoista. Vaan tuskin näemme.

* * * * *

Tässä lähetyksessä vielä. Loppuviikko on omistettu Rockin jumalille Ruissalossa. Ruisrockia varten verrytellessä itse kukin voi pohtia seuraavaa.

Israelilaiset tiedemiehet ovat onnistuneet kehittämään melkein toimivan mustan aukon, jonka toimivin ominaisuus on se, että se imee aukottomasti kaiken äänen. Tämän innoittamana Underwiren Scott Thill miettii, mitä levyjä pitäisi ensimmäisenä viskata sooniseen mustaan aukkoon.

Itse lisäisin listaan ainakin Mikko Alatalon tuotannon ja The Clashin viimeisen levyn.

Niin tai näin, perjantaista sunnuntaihin väijytään Ruisrockissa vip-alueella örveltäviä jääkiekkoilijoi… tai siis kovia bändejä. Näkyy ja kuuluu varmaan täälläkin, yrittäkää kestää.

Järki lähtee

1. heinã¤kuuta 2009

Are You ready to rumble?

Nyt kaikki laittavat sitten stereoihin toistolle soimaan nykylyyrikoidemme terävimpään kärkeen lukeutuvan Waldon (ja hänen ihmistensä) klassikon U Drive Me Crazy. On nimittäin heinäkuu ja NHL:n hullujen päivien aika.

Älyttömiä sopimuksia, järkensä menettäneitä seurapomoja, katteettomia lupauksia… täältä tulevat free agentit. Tämän vuoden sato ei ole ihan kirkkaimmasta päästä, mutta se yleensä vain korostaa sitä, että keskinkertaisillekin jampoille pitää maksaa turhan paljon.

Free agent -hulluttelua täydentää palkkakattoaikana se, että budjetteihin tehdään tilaa - ja korjaillaan aikaisempien rekrytointipäätösten jälkiä - tekemällä surkuhupaisia vaihtokauppoja.

Hömppähommat avattiin näemmä jo ennen heinäkuun ensimmäisen päivän valkenemista. Montreal ja New York Rangers suorittivat kaupan, jonka olennaisena osasina osoitetta vaihtavat Chris Higgins ja Scott Gomez. Kaupantekijäisiksi Canadiens luopui vielä parista lupaavasta prospektista.

Ihan kivaksi hieman keskitasoa paremmaksi sentteriksi osoittautunut Gomez tuo Montrealiin mukanaan viisi vuotta ja noin 40 miljoonaa dollaria palkkasaatavia. Se taas viestittänee aika tehokkaasti, että Saku Koivu edustanee urallaan vielä kolmattakin seurajoukkuetta, tulevasta syksystä alkaen.

Yhtäkään fanipalstaa avaamatta uskallan veikata reaktioiden Montrealin kulmilla olevan suht murhaavia. Hyvää onnea vaan free agent -hankintoihin, monsieur Bob. Vaikeammaksi hommaa ei ainakaan voi itselleen tehdä.

Yleisemmin ottaen lähipäivien jännittävin odottamisen aihe on se, kuka perusvarma keskivertopuolustaja saa poskettomimman palkan UFA-bingossa. Vedonlyöntitoimistojen listoilla Jay Bouwmeester ja Mike Komisarek ovat listan kärjessä.

Niin se Waldo’s People…

Kesäpäivän ratoksi

28. kesã¤kuuta 2009

Veltot ne varusteilla koreilee.

Kesäisenä viikonloppuna voi joko seurata NHL-draftia tai sitten voi mennä ulos auringonpaisteeseen. Ja jos menee ulos voi eksyä vaikkapa herraseurassa nautintojen pariin tai päätyä paistattelemaan päivää urheilutapahtumaan.

Itse tein noita kaikkia, mutta kamera oli mukana vain legendaarisella Kärsämäen kentällä, jossa kävin avaamassa urani Turunmaan johtavana rugby-toimittajana.

Turku Eagles-Helsinki Rugby Union FC
Halataan!

Rugbyhan on maailman seuratuimpia urheilumuotoja, mutta Suomessa niin marginaalista puuhaa, että jääpallokin näyttää suositulta sen rinnalla. Suomalaiset ovat aina tykänneet kaikesta vähän älyttömästä, joten on hieman ihme, ettei tämä jalo laji ole saanut huomiota osakseen.

Osittain syy piilee ehkä siinä, että laji on aloittelijalle jokseenkin vaikeaselkoinen. Yhden matsin perusteella säännöt eivät juurikaan avautuneet, mutta jostain syystä tässä lajissa on toisinaan hyödyllistä muun muassa potkaista peliväline reilusti ulos kentältä. Ilmeisen hienoja nyansseja toki riittää, kuten pelkästään taaksepäin sallittu syöttäminen.

Päähuomio on tietysti yleisessä runnomisessa ja päänruuvaustalkoissa. Jääkiekon maalinedustahässäköitä kutsutaan usein vertauskuvallisesti torikokouksiksi, mutta lähes suojuksettomien rugbyäijien lihakasoihin verrattuna lätkän nenänpyyhintätalkoot muistuttavat ennemmin ehkä cocktail-kutsujen kuulumisten vaihtoa. Siitä tulikin mieleen, että tässäpä olisi oiva kesäharjoittelumuoto lätkäjätkillekin. Samaan tapaan kuin lacrosse, joka sekin on paikoitellen selvästi lätkää tylympää rypistelyä.

Kovuuden ohella harjoitus olisi timanttista myös joukkuepelaamisen kannalta. Rugbyssa pallollinen pelaaja tarvitsee jatkuvasti vierustovereiden tukea, ilman sitä hyökkäys pysähtyy muutamassa sekunnissa. Turussa vierailleen Helsinki Rugby Union Football Clubin lontoon murretta pääasiallisesti puhuneen valmentajan yleisimmät ohjeet taisivat olla “support!” tai “fucking support!” - melko yksinkertainen pelikirja lopulta.

Turku Eagles-Helsinki Rugby Union FC
Lähe nyt jo meneen…

Isäntäjoukkue Turku Eaglesin kannalta peli päättyi hieman nihkeästi niukkaan 0-50 -tappioon. Pistelaskun muodostumisesta ei tosin ole sen tarkempaa hajua, mutta maalintekopeli tämäkin selvästi on.

* * * * *

Keskiviikkona starttaa Änhiksen free agent frenzy, jokavuotiset älyvapaitten ostajien lihamarkkinat. Kuumat treidihuhut ja naurettavat miljoonasopimukset ovat mätäkuun jutuista parhaimpia.

Muun muassa Vinny Lecavalierin Habs-siirtoa odotellessa täytyy sulatella sitä, että olen tällä viikolla oppinut potevani sekä hypergrafiaa että huonoa valokuvaitsetuntoa. Ei ole helppoa täälläkään, varsinkaan kun bloginkin lukijoista on tullut japanilaisen googlen kautta hakufraasilla “cock like horse” (kuka keksii, missä kontekstissa tuon tyyppistä ilmausta on täällä käytetty?).