Pohojalaaset läksivät arkussa kotiin.

Se kävi äkkiä - niin äkkiä, ettet ehkä edes huomannut. Nimittäin kevään ensimmäinen playoff-viikko ja Mestiksen puolivälierät. Siinä sivussa loppui Mestis-kausi Turussa ja jonnekin Pohjanmaan lakeuksille haihtui lopullisesti Vaasan Sportin viimeisin menestyshaave.

TuTon kauden päättyminen ei sureta, koska uskoa tulevaisuuteen riittää. Seuraavaksi on nimittäin edessä kausi, jolloin nykyisen seurajohdon julistama kolmevuotinen projekti huipentuu eli liiganousua pukkaa Kupittaalla. Vaimitensenytoli.

Pohjalainen kiekkosirkus saa sen sijaan kiekkofriikin suuhun huonon maun. Kyllähän sen jo tiesi pitkään, ettei mopo ole Vaasassa enää kenenkään hanskassa, mutta loppuhuipennus oli melkoinen rimanalitus koko bändiltä johtoportaasta suorittajiin. Mutta sellaista on urheilu.

Tulos ei tässäkään tapauksessa närästä vaan se valtava resurssien tuhlaus. Nykyisellä liiketoimintamallilla Sportin eväät olivat ilmeisen riittämättömät monin tavoin, mutta se on jotenkin kovin surullista, että suomalaisessa lätkäskenessä menee vuodesta toiseen hukkaan tällainen markkina-alue lajista innostuneine kansanjoukkoineen. Tuhlausta on moinen jääkiekkoyhteiskunnassa.

Kaikkein karmeinta tuhlausta on tietysti se, että tällä kaudella Sportissa tärvättiin pitkälti yli puoli miljoonaa euroa joukkueeseen, joka ei lopulta jaksanut, osannut tai viitsinyt pelata kykyjensä mukaan edes Mestiksen puolivälierissä. Halvemmallakin olisi ehkä onnistunut sama keikka.

Surkea esitys. Arkussa kotiin, sanottaisiin Red Armyssa.

Tämän surkuhupaisan sirkuksen kunniaksi myös Viikon Kuva tiivistää vaasalaisen lätkäkauden tunnelmat yhteen traktorin päräytykseen. Repikää siitä, ja osallistukaa lukijoita aktivoivaan kilpailuun. Vain veistelemällä voit voittaa.

Sympaattinen herrasmies heitti ensimmäisen kiven.

Arvokisoissa asti on jouduttu toteamaan, että suomalaispelaajat eivät osaa luistella kilpakumppaniensa lailla ja saman teeman variaatio on ollut viime päivien teema kotimaan jäilläkin. Ainakin kulttuuripääkaupungin lätkäskenessä on kovasti mietityttänyt se, osaavatko TPS:n pelaajat luistella.

Tiistaina kävi niin, että kaiken muun olennaisen ohella Hannu Jortikka arvioi HPK-Jokerit -ottelun yhteydessä tuomarikritiikkinsä höysteeksi muutamalla sanalla myös rakasta kasvattajaseuraansa. Hänen mukaansa TPS on liigan pahin kaatuilijaryhmä. Tyylitaju oli pettämätön tälläkin kertaa.

Myöhemmin puheenvuoronsa sai Palloseuran Kai Suikkanen, jonka mukaan Jortikka purkautui tyhjästä.

Se siitä? Ei aivan, sillä perjantaina Turussa TPS ja HPK nuhjasivat niin värikkäästi, että illan pelilliseksi pääaiheeksi nousivat vierasjoukkueen jäähyt ja niiden perusteet. Vanhan koulukunnan fair play -mies Jukka Rautakorpi ilmoitti komppaavansa “Jortsua” ja syytti TPS:ää hyppimisestä, joka on luonteeltaan harmittavaa.

TPS:ää median edessä edustanut Riku-Petteri Lehtonen epäili Rautakorven juttuja naurettaviksi todeten, että Kerholle olisi päinvastoin pitänyt viheltää paljon enemmän jäähyjä. Ihanan lakonista juupas-eipäs -argumentointia ei onneksi riittänyt määräänsä enemmän.

Se tässä nyt jäi hieman epäselväksi, kaatuileeko TPS muita pahemmin? Kaatuilee - ehdottomasti - mutta muita pahemmin? Vaikeaa sanoa, kun sekä Jokereista että Kerhosta tulee aika nopeasti mieleen useampi kaatumatautinen. Savu, tuli, vai savukone?

Ainoastaan se on toistaiseksi varmaa, että Reijo Ringbom kumppaneineen oli lausuntojen perusteella pääsyyllinen molemmissa kimpaantumisia aiheuttaneissa otteluissa. Tästä pääsemmekin laajempaan eettis-filosofiseen kysymykseen. Kaatuilu on ilmiönä jyrkästi lätkäkoodiston vastainen, mutta kenen on vastuu moisesta?

Joku voisi väittää, ja väittääkin, että pelaajien. Mutta minä olen pohdittuani sitä mieltä, että pelaajat eivät yleensä kanna vastuuta mistään ellei heidän ole pakko, varsinkaan suomalaiset pelaajat. Kääntäen se tarkoittaa sitä, että armoitetut pelimiehemme kaatuilevat tasan niin kauan kuin se sallitaan ja siitä seuraa omalle joukkueelle jonkinlaista hyötyä.

Reijon piikkiinkö tämä on pistettävä?

* * * * *

Tässä lähetyksessä kerromme vielä, että Kaatuilujupakka on myös pienimuotoinen case study siitä, miten puheenaiheita näinä aikoina rakennetaan. Kas näin se käy.

Hannua suututtaa, Hannu avautuu - mahdollisimman julkisesti tietysti. Kuin sattumalta toimittajan tallennusväline sattuu hurisemaan rec-namiska pohjassa siinä vieressä.

Toimittaja toteaa taltioineensa priceless-hintaluokan aarteen, joka todetaan nopeasti julkaisukelpoiseksi. Päätetään höystää otteluillan perusraportointia ylimääräisellä makupalalla.

Sisältö on timanttia, mutta myös paketoinnin on oltava sitä nykyään. Vetävälle pikkujutulle laaditaan nykystandardien mukainen huomio-otsikko: “Jortikka raivosi Rinkelinmäellä - kuuntele avautuminen!”. Puolenyön jälkeen julkaista juttu kerää Jatkoajalle epätyypillisen paljon lukijoita jo yön pimeinä tunteina.

10 000 lukijaa on saavutettu jo konttorien aamukahveja juotaessa, vuorokauden saldoksi kertyy lähes 40 000 lukukertaa ja itse tallenne pyöri varmasti huomattavasti useammin. Ohjesäännön mukaisesti asiaa luukutetaan myös sosiaalisessa mediassa ja esimerkiksi Naamakirjassa Jortikan naama tulee linkin kera vastaan hämmentävän monen ihmisen lähettämänä.

Siinä sivussa juttu leviää muun olennaisen median tietoon. Enemmänkin olisi saanut levitä.

Hyvää uutisseurantaa edustaa puheenvuoron antaminen kritiikin kohteeksi joutuneille. Niinpä pölyn laskeuduttua vuorossa on jatkojuttu, jossa ensireaktioistaan oletettavasti jo tyyntynyt Kai Suikkanen kuittaa asian melko kepeästi. Ei enää uutta myllytystä, mutta pieni piikki vielä alkuperäiselle uutisellekin.

Ja kun aihe ponnahtaa uudestaan esille seuraavan ottelukierroksen yhteydessä, kirjoitustyöläisetkin ovat valppaina. Seuraavaksi pitäisi kai jonkun kirjoittaa vielä kolumni asian tiinoilta. Puheenaihe elää.

Niin pieni asia, niin paljon melua. Toimii. Jokerit ja TPS muuten kohtaavat ensi viikon torstaina. Mahtaakohan tulla sanomista? Ei ehkä tule, sillä Jaffalassa valmentajat eivät kohtaa toisiaan ottelun jälkeen pressissä. Perin harmillista, kenties.

Siihen en ota kantaa, menikö tämä nyt hyvin, huonosti vai hyvin huonosti. Se on teidän heiniänne.

Sidney Who? Nyt jyrää Järvisen Pablo.

Pffft, olympiakisat… tuulen viemää. Kuka niitä enää kaipaa, kun SM-liigassakin on huippujännittävä kierros heti tiistaina, ja Mestiksessä… niin, Mestiksessä alkavat pudotuspelit.

Valtakunnan kakkossarjan aikatauluista ja pelitahdista voisi narista muutamankin sanasen, mutta iloittakoon siitä, että on moista viihdettä jo nyt tarjolla. Ja tarjolla on myös valtakunnan johtavan Mestis-median perinteinen playoff-ennakko. Lukemista on heti alkuun sen verran, että joku peli jää näkemättä, jos meinaa kaiken läpi kahlata.

Omalta osaltani voin todeta, että tänään ilmestyneen Veikkaajan sivuilla tuli arvioitua mestaruuden olevan kolmen kauppa: vain KooKoolla, Jokipojilla tai Sportilla on jollain tasolla realistiset mahdollisuudet ottaa kannu nimiinsä. Ei mikään järisyttävä johtopäätös, mutta tulipa sanottua.

Tässä ja nyt kerrottakoon lisäksi, että liigakarsinnassa Ilves on lirissä KooKoon kanssa.

Ja jotta sanomiset voi asettaa oikeaan perspektiiviin, katsottakoon hieman taaksepäin. Koska kollega Nikkola haastoi perkaamaan omat ennustukset, todettakoon johtavan Mestis-analyytikon povanneen em. lehden sivuilla syksyllä seuraavaa.

Mestiksen runkosarjaranking 2009-2010 (lopulliset sijoitukset suluissa):
1. Sport (KooKoo)
2. Jokipojat (Jokipojat)
3. Kiekko-Vantaa (LeKi)
4. KooKoo (Sport)
————-
5. Hokki (D Team)
6. Jukurit (TuTo)
7. TuTo (Kiekko-Vantaa)
8. D Team (Jukurit)
————-
9. LeKi (Hokki)
10. HeKi (SaPKo)
11. RoKi (HeKi)
12. SaPKo (RoKi)

Vähän meni pieleen, mutta pahemminkin olisi voinut karata lapasesta. Jos katsoo sijoituksia sarjataulukoon luontaisissa neljänneksissä ja neljän joukkoina, osumatarkkuus lienee kunniallinen.

Kärkipään voimasuhteet hieman heittelehtivät kauden aikaisten muutosten vuoksi. Luoton LeKiin söi epävarmuus siitä, millä kokoonpanolla kyläjoukkue tammikuun jälkeen pelaisi - hyvin pysyi pursi pinnalla keväälläkin. Kokoonpanoltaan laadukas Kiekko-Vantaa sotkeutui ennakoitua pahemmin valmentajansa kuvioihin ja Hokin paketti taas hajosi miehistöongelmiin. Turhaa positivismia puolestaan oli luotto Jukureihin. Peräpään sijoitukset olivat alkujaankin arpapeliä ennen sarjan alkua.

Ettäs tiedätte.

Missä haluaisit nähdä Sidin 26-vuotiaana?

Sinne menivät tämän kertaiset olympiakinkerit. Paljon nähtiin hienoa hokia, paljon on myös riittänyt puhetta ja johtopäätöksiä.

Suomi oli huono, Suomi nousi hienosti, me on hävitty tää vuosikymmen, Juti tykittää tyylillä ja Kipper on maanpetturi. Vaimitensenytmenikään.

No, nuo olivat vähän vaikeita johtopäätöksiä, ehkä jopa ristiriitaisia. Helppojakin löytyi, kuten se, että Ylellä on töissä muutama tyyppi, joita ei saisi enää päästää esille tällaisessa ympäristössä (eikä tarvitse edes minua palkata tilalle). Johtopäätöksistä helpoin seurasi kuitenkin sunnuntai-iltana nähtyä vuosituhannen lätkämatsia.

Kyllä, se oli järjettömän hienoa jääkiekkoa - eikä pelkästään siksi, että hyvät tyypit voittivat. Ei sitä viitsi edes alkaa selittämään puhki, koska se kuulostaisi vääjäämättä niin valjulta. Mutta show oli sitä luokkaa, että finaalin ja muutaman muun ottelun jälkeen ei pitäisi olla millään tapaa epäselvää, kuuluvatko NHL-pelaajat seuraaviin talviolympialaisiin.

Siis jos ajatellaan asiaa puhtaasti jääkiekon kannalta, johon minulla on etuoikeus. NHL:n pukuherrat Evil Dwarf Bettmanin ajattelevat luultavasti tätäkin asiaa päät kassakirstussa, joten heille saman analyysin tekeminen saattaa olla kivuliaampaa.

Niinniin, NHL-kausi katkeaa kahdeksi tai kolmeksi viikoksi, rahaa palaa ja riskejä riittää. Oikeasti ainoa todellinen huolenaihe pitäisi olla se, että sunnuntain kaltaiset bakkanaalit saavat NHL-runkosarjankin tuntumaan täysin toisarvoiselta asialta pitkän aikaa.

Lajin kannalta olympiafinaali oli jotain korvaamatonta, priceless sanottaisiin mainoksessa. Kanadassa tv-lähetystä katsoi keskiarvona puolet kansasta, 16,6 miljoonaa ihmistä, ja parhaimmillaan noin 80 prosenttia Kanukkilan väestä. Yhdysvalloissakin valtakunnan verkkoon päästettyä höntsää katseli keskimäärin 27,6 miljoonaa jenkkiä. Se on enemmän kuin mitään lätkämatsia sitten Lake Placidin kisojen ratkaisevaa USA-Suomi -ottelua vuonna 1980.

Ja sivumennen sanoen se on enemmän tv-yleisöä kuin vaikkapa parin viikon takaisella Grammy-juhlalla tai ydhdelläkään viime vuosien jenkkilän pesäpallo- tai koripallo-liigan loppuottelulla. Tarkemmin lukemia esittelee Puck The Media täällä ja täällä.

Ensi syksynä NHL-johto patsastelee taas ylpeänä tilattuaan jostain mainostoimistosta näyttävän tv-kampanjan muutamalla miljoonalla, mutta tällaista näkyvyyttä ja positiivista julkisuuskuvaa ei voi ostaa. Se voisi olla harkitsemisen arvoinen pointti siinä vaiheessa, kun vängätään osinkoja kansainväliseltä olympiakomitealta.

Kiekkoromantikon silmin näkymät eivät olisi Sotšin talvikisojen suhteenkaan aivan vaatimattomat. KHL on ehkä siihen mennessä sementoinut asemansa johtavana ruplaliigana ja Venäjä lataa tiskiin joka tapauksessa kaikki mahdolliset paukut kotikisoissa menestyäkseen. Tämän kovempaa hauiksennäyttöpaikkaa ei ole ollut tarjolla sitten kylmän sodan vuosien.

Ja ajatelkaapa vielä vaikkapa tätä Sidney Crosbya. Lahjakas nuorukainen, joka on jo saavuttanut kaikenlaista. Mitä tarjota miehelle, jolla on takanreunalla 22-vuotiaana Stanley Cup -sormus ja olympiafinaalin voittomaalikiekko? No, tietysti hän haluaa tulla kotiin ja voittaa Kannun Montrealissa, mutta miten olisi äärimmäinen haaste: valloitusretki vihollisen maaperälle?

Vancouverissa jäi ilmeisesti jotain natisemisen varaa, kun ihmelapsi ei kotiyleisön edessä dominoinutkaan pelejä täydellisesti. Kaikenlainen lässyttäminen loppuisi melko varmasti kokonaan, jos parhaita pelivuosiaan lähestyvä 26-vuotias Sid the Kid kävisi hiljentämässä Siperian aroilta saakka kiirivän slaavilaisen pauhun. Yleinen mielenkiinto Pohjois-Amerikassa olisi luultavasti melko helppoa herättää tässäkin tapauksessa.

Ei tämän pitäisi olla kovin vaikeaa. Ja ei se ehkä olekaan, kunhan pelaavat isojen poikien pokeria kunnon panoksilla - toivottavasti.

Kauniiksi lopuksi todettakoon, että muuallakin pelattiin kisojen aikana, niiltä apajilta osui Etsimeen Viikon Kuva.